Kymppi-blogi / Maaliskuu 2016

Kymppi_logo

 

10.3.2016 Ari Räisänen: Luovaa säpinää
20.3.2016 Kai Suokanerva: Gastrokirurgin tuumailuja
30.3.2016 Veli-Matti Huhtala: Muutoksen aikaa

 

30.3.2016 Muutoksen aikaa
 

Veli-Matti Huhtala  

Elämme huikeiden muutosten aikaa psykiatrian tulosalueella Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä. Psykiatrinen sairaala oli vielä 1980-luvulla instituutio, jonka aidan sisäpuolella hoidettiin psyykkisesti sairaat ihmiset ja ns. terveet olivat aidan ulkopuolella.
Tavoitteena oli potilaiden mahdollisimman hyvä viihtyminen sairaalassa, omaisia ei juurikaan kaivattu, elleivät he väkisin halunneet tavata sairaalahoidossa olevia läheisiään.

Muurolan sairaalan rakennusten suurta remonttia suunniteltaessa pitkäaikaishoidon osastojen henkilökunta tutustui eri puolilla Suomea viihtyisiin moderneihin pitkäaikaishoidon yksiköihin, joista suurin osa on tähän päivään tultaessa lakkautettu potilaiden loppumisen vuoksi. Muurolan sairaalastakin purettiin maan tasalle kokonainen pitkäaikaispotilaiden käyttöön varattu kolmikerroksinen talo.

Tätä huikeaa muutosta on kestänyt jo 40 vuotta. Muurolan sairaala tuli vuonna 1977 Lapin Mielisairaanhuoltopiiri ky. noin yli 500 paikkainen mielisairaala, joka on kutistunut 62 paikkaiseksi aikuispsykiatrian klinikaksi. Alueen väestöpohja on pienentynyt, mutta ei likikään samassa suhteessa kuin potilaspaikkojen vähentyminen. Psykiatrisen laitoshoitamisen muutos avohoito painotteiseksi on ollut osittain hallinnon tietoista valintaa, mutta toisaalta asenteiden ja arvojen muutoksesta johtuvaa potilaiden vapaaehtoista hakeutumista itsenäiseen elämään.

Psykiatrisen hoidon painottuminen avohoitoon jatkuu edelleen. Ennen otettiin huoli pois maakunnasta sijoittamalla psykiatrinen potilas sairaalaan. Tämän päivän ajattelussa sairaalahoito tukee silloin kun avohoito käy riittämättömäksi.

LSHP ky.n kokoisen konsernin johtaminen eri tasoilla vaihtelee hallinnosta lähijohtamiseen. Erilaisista organisaatiossa käytettävistä johtamisen järjestelmistä; johtamisen opeista ja suuntauksista, malleista ja välineistä on eri aikakausina säännöllisesti koulutusta esimiehille. Tulosjohtaminen, palvelujohtaminen, inhimillisesti tehokas johtaminen muutamia mainitakseni. Viime vuosina painotus on ollut ihmisten välisissä suhteissa ja työyhteisön jäsenten vuorovaikutuksen tuloksissa. Hyvä näin, mutta johtajuutta itsessään tulisi nostaa enemmän esille.

Minulla on noin 30 vuoden kokemus osastonhoitajan tehtävistä psykiatrian hoitotyön eri osa-alueilla. Olen lähiesimies, jonka keskeisin haastava työ on perustehtävän toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön johtaminen ja osaamisen kehittäminen.

Hoitotyöntekijästä sanotaan, että hän on sosiaalis-altruistinen, epäitsekäs ja pyyteetön henkilö. Tämä varmaan osittain pitää paikkansa, sillä onhan hänet todettu erilaisin psykologisin testien ja haastatteluiden perusteella soveltuvaksi opiskelemaan hoitotyötä. Työyhteisö on kuitenkin jatkuvassa muutoksessa työtovereiden vaihtuessa, esimiesten vaihtuessa, työ- ja toimintatapojen muuttuessa.

Edellä kuvattu 40-vuotinen muutos, SOTE ja viimeisimpänä peruskuntien ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon tiivistyvä yhteistyö pitävät huolen siitä, ettei mikään ole iäti pysyvää. Tämä aiheuttaa henkilökunnalle, kaikista työnantajan huolenpitotoimenpiteistä huolimatta, epävarmuutta ja uudelleenasemoinnin tarvetta.

Yleensä työyhteisön vaatimukset kohdistuvat lähiesimieheen. Osaava esimies jaksaa kantaa tämän paineen itse uupumatta, mutta ei hän siitä selviä ilman oman esimiehensä tukea. Esimiehen paikka työyhteisössä on rajafunktio. Hänen asemansa on toimia välittäjänä työyhteisön ja ulkomaailman välillä. Hän ei juurikaan voi tukeutua työyhteisön jäseniin, vaan tuen on tultava ulkopuolelta.

Terveydenhuollolle on ominaista niukkuuden jakaminen. Ei tule sitä päivää, että sairaanhoitopiirin johtaja laittaisi salkun pöydälle ja sanoisi ”Tässä on teille pari miljardia. Laittakaa porukat viihtymään!”. Työntekijöitä arvostava ja kunnioittava kohtelu onnistuu jokaiselta esimieheltä, ainakin pienen harjoittelun jälkeen. Niukkuutta jaettaessa kaikkia toiveita ei kuitenkaan voi täyttää. Jostakin syystä esimiehelle on äärimmäisen vaikeaa kielteisen päätöksen sanominen tytöntekijälle, kun tavoitteena on, että työntekijä kokee tulleensa kuulluksi ja kohdelluksi tasapuolisesti, kunnioittavasti ja oikeudenmukaisesti.

Nyt edessä olevat muutokset ovat väistämättömiä, niin kuin aina ovat. Yritetään suunnitella ja toteuttaa muutoksia organisaation perustehtävä johtoajatuksena. Tulevaisuuden suunnitelmat rakentuvat menneisyyden aineksista. Ilman perspektiiviä ei voi ymmärtää, mitä maailmassa tapahtuu.


Veli-Matti Huhtala
osastonhoitaja
Psykiatrinen hoito

----------------------------------------
 

20.3.2016 Gastrokirurgin tuumailuja
 

Kai Suokanerva

 

Kymppiblogin esittelyssä mainitaan aikanaan metsä- ja uittotöissä toimineet metsätyönjohtajat l. kympit. Itse olen sitä sukupolvea, joka on työskennellyt jo vanhan”lääninsairaalan” aikana. Kouluaikana ja opiskelun alkuvuosina olin viitenä kesänä uittotyössä Kemijoen latvavesillä ja siellä oli työnjohdossa vanhanajan kympit. Enhän minä silloin nuorena poikana osannut arvioida johtamistyyliä tai keinoja, mutta näin jälkikäteen olen itsekseni miettinyt, että vaikka hän tuskin oli käynyt mitään johtamiskursseja, pystyi samaan pienen

miesporukan toimimaan vaikeissa ja vaativissa olosuhteissa tehokkaasti ja vieläpä enempiä mukisematta, mikä jätkäporukassa on ”paljon”.

Mutta näin jälkikäteen tunnistan muutamia johtamisen keinoja joita hänellä oli; esimerkillä johtaminen, hänhän otti osaa käytännön töihinkin ja nukkui meidän muiden kanssa puolijoukkueteltassa. Hän osasi olla johdatteleva tai neuvotteleva; aina kun hän esitti jonkin työtehtävän, hän aloitti kysymällä: ”mitä arveletta onnistuisko näin” tai ”mitä mieltä oletta, eiköhän tehä näin”.

Mutta jo tuolloin huomasin kiitoksen merkityksen, vaikka se tulikin melko jäyhästi tokaistuna; ”onpa perhana puhasta törmää ja pitkästi” kun oltiin tehty työrupeama rantoja puista puhdistaen (ammattitermein: katien). Se tuntui oikein mukavalta ja uni maistui vaikka teltassa saattoi palella ja tukka jäätyä kylmän teltan seinään kiinni. Ja aina hän ehdottomasti piti oman porukan puolia, niin että kun työtehtäviä eri porukoiden kesken jaettiin, emme joutuneet hankalimpiin (jätkätermein, kusisimpiin) paikkoihin.

Tietysti hänellä oli myös elämän kokemuksen tuomaa auktoriteettia, olihan hän noussut asemaansa tavallisten jätkien joukosta ei niinkään kouluja tai kursseja käymällä.

Hänellä oli johdettavanaan melko kirjava porukka, oli pesukestäviä metsureita, sekatyömiehiä, osa-aikapienviljelijöitä ja sitten meitä nuoria koululaisia ja opiskelijoita. Ei varmasti mikään ihanne porukka johtamisen kannalta, mutta tuskinpa se porukka pääsi lähellekään vaikeudessa sitä mitä lääkärit ja heidän joukossaan kirurgit saattavat olla pahimmillaan alaisina ja johdettavina. Lääkärit ovat alansa asiantuntijoita ja ovat tottuneet tekemään päätöksiä jonkinlaisesta auktoriteettiasemasta käsin, hyvin itsenäisesti. Monet heistä ovat hyvinkin itsenäisesti ajattelevia ja mielipiteissään tiukasti pidättäytyviä.
Ja kun on oman alansa ”huippuosaaja”, tulee helposti omnipotentti ajatus kaikesta osaamisesta, myös johtamisesta.

Johtajakoulutuksissakin myönnetään, että lääkärijohtaminen on yksi niitä vaikeimpia johtamistehtäviä, tarvitaan varmasti kaikkia niitä taitoja ja asioita, mitä minun nuoruuden aikaisella uiton kympillä oli ja lisäksi paljon muutakin. Onneksi tänne meille jostain syystä, ehkä pohjoisesta sijainnista johtuen on hakeutunut kirurgiporukka, jonka kanssa kyllä varmasti pärjää ja hommat hoituvat.

Aikaisemmissa kymppiblogeissa ja sairaanhoitopiirin järjestämissä koulutuksissa on kerrottu ja kuvailtu mitä hyvään johtamiseen ja johtajuuteen kuuluu, en lähde niitä nyt sen enempää kertailemaan, vaan kerron hieman siitä huimasta kehityksestä, joka minunkin kirurgihistorian aikana on tapahtunut gastro- l. vatsaelinasairauksienkirurgiassa.

Kun tulin vuoden 1996 alusta erikoislääkärinä taloon olin ensimmäinen varsinaisen gastrokirurgin koulutuksen saanut kirurgi tässä talossa. Pian minun jälkeeni kaveriksi tuli Ilpo Typpö ja sitten me olimmekin kahdestaan toistakymmentä vuotta, nyt meitä on jo viisi. Jos valtakunnalliset suunnitelmat; SOTE-suunnitelma ja siihen liittyvä päivystyssuunnitelma toteutuvat kaavailujen mukaan, niin lähivuosina meidän kokoisessa 24/7- päivystävässä sairaalassa tulisi olla 10–11 gastrokirurgia.

Viimeisten parin kymmenen vuoden aikana kirurgian kehitys on ollut todella huikeaa. Kehitystä on tapahtunut sekä kirurgisessa tekniikassa että hoitokäytännöissä. Tekniikan puolella gastrokirurgiassa ehkä merkittävin muutos on ollut siirtyminen tähystysavusteiseen kirugiaan l. laparoskopiaan. Aluksi toiminta aloitettiin sappileikkauksissa, mutta jo kymmen vuotta sitten alettiin tehdä myös suoliresektiot tähystysavusteisesti. Nyt on juuri valmistunut Jukka Rintalan tekemä tutkimus niistä 400 ensimmäisestä tänä aikana tehdystä suoliresektiosta. Tutkimuksen perusteella meidän tuloksemme ovat ihan vertailukelpoiset kansainvälisestikin katsoen.

Laparoskopia leikkauksissahan haavat ovat paljon pienemmät ja sitä myöden toipuminen nopeampaa, mikä puolestaan auttaa hoitoaikojen lyhentämisessä. Hoitoaikojen lyheneminen on dramaattinen muutos siihen nähden mitä ne olivat silloin kun minä aloitin kirurgin uran. Silloin kaikki leikkaukseen tulevat potilaat tulivat edellispäivänä osastolle jotkut jopa kaksi päivää ennen. Sappileikattu oli vähintään 5- 7 vrk sairaalassa, suolileikattu kaksi viikkoa.
Nyt sappileikkauksia tehdään päiväkirurgisena ja suolileikatut lähtevät parhaimmillaan 2- 3. pv:nä kotiin. Tätä ns.fast-track kirurgiaa kehitellään edelleen ja laajennetaan, viimeksi on saatu menetelmä hiottua tekonivel-kirurgiaan hyvin kokemuksin. Hoitoaikojen lyhentäminen on tietysti vaatinut sitä, että hoidon porrastus ja hoitoprosessit on hiottu yhdessä sidosryhmien kanssa kuntoon. Vielä siinä vaiheessa kun tätä uutta sairaalaa suunniteltiin ei oikein tunnettukaan käsitettä päiväkirurgia. Meilläkin oli vain pari salia pikkutoimenpiteitä varten nykyisen TMP-yksikön tiloissa ja siellä pidettiin lähinnä ”näppy tai patti” polia. Sittemmin päiväkirurgia on kehittynyt valtavasti ja laajentunut koskemaan myös muita operatiivisia aloja (KNK, Silmät, Gyne). Viimeisimpänä lisänä päiväkirurgian avuksi avattiin viime vuonna hoidollinen potilashotelli, joka entisestään mahdollistaa päiväkirurgian kehittämistä koskemaan myös kauempaa maakunnasta tulevia potilaita.

Sairaalan kannalta tämä hoitokäytäntöjen muutos on merkinnyt selvää toimintojen tehostumista ja sairaansijoja on voitu vähentää. Toisaalta se on osastojen kannalta merkinnyt sitä, että osastolla hoidettavat potilaat ovat entistä vaikeampi hoitoisia toisin sanoen” raskaampia”. Hoitotyössähän ei tekniikka voi tulla kovin pitkälle avuksi, vaan hoito on aina työtä ihmiseltä toiselle. Ei kone voi korvata käsiä, jotka nostavat potilaan pystyyn leikkauksen jälkeen tai jakavat lääkkeet tai tiputtavat suoneen. Ei mikään tekninen apu lohduta vaikeasti sairasta potilasta hänen hädässään, toinen ihminen siihen tarvitaan. Joskus tuntuu, että varsinkin tietotekninen kehitys runsaine kirjaamisineen ja tilastoimisineen on ollut vain häiritsemässä. Kirjaamisiin ja tilastointeihin ym. merkintöihin menee yllättävän paljon aikaa ja kaikki se on tietysti pois bedside-potilastyöstä. Ja varsinkin kun järjestelmät kaatuilevat ja toimivat hitaasti vuodesta toiseen jatkuen, vaatii lujaa uskoa ja optimismia ajatella, että nämä järjestelmät lopulta koituisivat potilaan hyödyksi hänen hoitoprosessissa. Toivotaan niin, ehkä joskus.

Entäs potilaan kannalta; onko tämä tehokkuus aina hyvästä, katoaako inhimillisyys, tuleeko potilaista vain tapauksia tyyliin ”kakkosen ykkönen” (potilas huoneessa 2 paikalla 1). Sairaalamme mottohan on ainakin johtamisessa: inhimillisesti tehokas sairaala. Voidaanko sitä toteuttaa sellaisenaan myös potilastyössä? Ainakin tarvitaan panostusta myös tuhon inhimillisyys puoleen. Tehokkuus on nähdäkseni määrään liittyvä suure ja inhimillisyys kuvaavat laatua. Jos tehokkuutta lisätään, täytyy myös laatuun kiinnittää huomiota. Näin on tehtykin, sekä Kaizen- että hukkahaavi-menetelmin on kehitetty osastoilla hoitoon liittyviä prosesseja sujuvimmiksi ja paremmin potilasta palveleviksi.

Kun ensimmäisen kerran kuulin sairaalamme johtamisstrategiasta: inhimillisesti tehokas johtaminen, se sattui jotenkin korvaan, voiko tehokkuus ja inhimillisyys kohdata tällaisella alalla, missä me työskennellään ihmisten kanssa ja ihmisten kesken. Tehokkuushan merkitsee määritelmällisesti tehtyä työtä siihen käytettyä aikayksikköä kohden. Tämähän tarkoittaa tietysti sitä, että ei voida lisätä yksinomaan määrää vaan satsattava myös laatuun, siihen inhimilliseen puoleen.

Aurinkoista kevättä ja kuistavia hiihtokelejä kaikille

Kai Suokanerva
kirurgian osastonylilääkäri, gastrokirurgi

-----
 

10.3.2016 Luovaa säpinää
 

Ari Räisänen  

Työpäivät täyttyvät tällä hetkellä toinen toistaan mielenkiintoisimmilla hankkeilla.

Kuntoutuksen kentällä on lähitulevaisuudessa tulossa isoja muutoksia. Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus -asiakasprosessityöryhmä on saanut syksyn aikana valmiiksi nykytilaraportin. Siinä nousee selvästi esille kuntoutustoiminnan hajanaisuus sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa.

 

Toimintakyvyn arviointi ja edistäminen pitäisi saada keskeiseksi tavoitteeksi kaikissa hoitoprosesseissa ja kaikilla tasoilla. Kuntoutus on laaja-alaista toimintaa, jonka yksiselitteinen määrittely on vaikeaa. Sen päätavoitteena on kuntoutujan parempi toiminta- ja työkyky, parempi elämänhallinta ja sosiaalinen osallisuus – meille yhteinen tavoite voisi olla vaikka toimintakykyinen lappilainen.

Edelleen kevään aikana työryhmä työstää eri sidosryhmien kanssa uutta palvelukokonaisuusmallia tulevaisuuteen, jossa toivottavasti tuleva sote-ratkaisu antaa hyvän pohjan toiminnan muutoksille.

Yhteistyössä Lapin sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon ja Rovaniemen ammattikorkeakoulun kanssa on käynnistynyt mielenkiintoinen Fysioterapeuttien suoravastaanotto -hanke. Tavoitteena olisi, että tulevaisuudessa selkäpotilas terveyskeskukseen saapuessa ohjautuisi pääsääntöisesti suoraan asiantuntijafysioterapeutin vastaanotolle. Fysioterapeutti tutkii ja ohjaa potilaan yksilöllisesti, yhtenäisesti sovittujen ohjeistusten mukaan. Fysioterapeutilla on myös lyhyen, muutaman vuorokauden sairausloman kirjoitusoikeus. Tarvittaessa fysioterapeutti ohjaa vastaanotoltaan lääkärin arviota tarvitsevat potilaat lääkärin luo. Kuitenkin muualla Suomessa saadut kokemukset alaselkävastaanotoista osoittavat, että suurin osa selkäpotilaista ei tarvinnut lainkaan lääkärissä käyntiä saatuaan riittävän avun fysioterapeutilta. Fysioterapeuttien lisäkoulutus on käynnistynyt maaliskuussa Rovaniemen ammattikorkeakoulussa ja suoravastaanottotoiminnan pitäisi käynnistyä koulutukseen osallistuvissa terveyskeskuksissa 2017.

Fysiatrian yksikössä on aloitettu koko yksikön käsittävä Hukkahaavi-projekti, jonka avulla pyritään koko yksikön sisällä järjestelmällisesti karsimaan turhaa potilaalle arvoa tuottamatonta tekemistä. Monelle tuttu Hukkahaavin ajatuspohja on mielenkiintoinen ja sinänsä yksinkertainen – tehdään asia erilailla ja paremmin. Ideoinnin ytimessä ovat käytännön työtä tekevät, ne jotka yleensä asian parhaiten tuntevat. Ideoidaan ja kokeillaan uusia toimintatapoja, muutetaan toimintaa tai ideoidaan uudelleen. Epäonnistumisia varmasti tulee mutta ne ovat sallittuja, jopa toivottuja ettei varovaisuus mene uusien ideoiden edelle. Projekti on juuri käynnistynyt ja yksikön ilmapiirissä on aistittavissa mukavaa innostusta ja toki myös pientä jännittyneisyyttäkin tulevasta. Kyseessä ei ole enää varsinaisesti projekti vaan tulevaisuudessa pysyvästi jatkuva toiminnan kehittäminen potilaan näkökulmasta.

Tämän kaiken uuden ideoinnin ja kehittämisen peruspilarina on motivoitunut ja luova henkilöstö. Mikä saa meidät innostumaan työstä ja sen kehittämisestä? Lapin sairaanhoitopiirin koulutuksessa luennoinut filosofi Frank Martela analysoi motivaation taustatekijöitä seuraavaan tapaan. Taustalta pitäisi löytyä tavoittelemisen arvoinen päämäärä, jonkin asteinen vapaus valita itse parhaat toimintatavat ja tekemisestä nauttiminen. Kyvykkyyden kokeminen on tärkeää eli on koettava olevansa hyvä ja aikaansaava työssään sekä saatava siitä palautetta. Samanaikaisesti on myös oltava mahdollisuus jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Yhteenkuuluvuuden ja yhdessä tekemisen tunne on merkittävä taustatekijä. Kaiken pohjalla on myös kokemus hyvän tuottamisesta sekä potilaalle että työyhteisölle.

Luovia ratkaisuja teemme päivittäin ja ideoimme tekemisiämme paremmin toimiviksi eli lähtökohtaisesti me kaikki olemme luovia. Uudet luovat ideat pitää saada vain rohkeasti esille ja mietittäväksi työyhteisöön ja jos idea ei ole toimiva niin mietitään sitten uudestaan. Jos katsotaan suurten keksintöjen historiaan, niin etukäteen on ollut monesti vaikea nähdä onko idea hyvä vai huono ja onko sen aiheuttama muutos pieni vai suuri. Vanhasta totutusta on vaikea irrottautua ja kyseenalaistaa tekemisiämme. Lapsi kysyy jatkuvasti ympäröivää maailmaa ihmetellessään miksi? miksi? miksi? – mihin se lapsi häviää meistä aikuisista?

Tähän loppuun näin hiihtokauden keskellä sopii hyvin Aaro Hellaakosken runoilu.

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.


Ari Räisänen
ylilääkäri, tulosyksikköjohtaja
Fysiatrian poliklinikka