Tammikuu 2015

 

Kymppi_logo

 

10.1.2015 Eva Salomaa: Lappi meille ja jälkipolville

20.1.2015 Laine&Huotari&Sova: Possuna pallogrillissä

30.1.2015 Kirsti Lappalainen: Unelma: Enemmän kollegiaalisuutta ja vähemmän kateutta

 

30.1.2015 Unelma: Enemmän kollegiaalisuutta ja vähemmän kateutta
 

"Hei, hei mitä kuuluu, Sä kysyt ja kaikki on ok, No hyvä sun on puhuu, kun sä et tiedä miltä musta tuntuu " laulaa Apulanta.

Yksinkertainen kysymys "siviilissä", mutta miten on työelämässä. Kuinka usein tulemmekaan miettineeksi niitä vaikutuksia mitä pienillä arkipäiväisillä kysymyksillä tai toistemme huomioinneilla onkaan meidän kaikkien työssä jaksamiseen.
  lshp_Kirsti Lappalainen

Puhun tässä kollegiaalisuudesta ja pienet kysymykset ovat arkipäivän kollegiaalisuutta. Kollegiaalisuus ei ole mitään suurta ja ihmeellistä, se on pieniä tekoja ja vielä pienempiä sanoja.

ITJ- koulutuksissa mietimme usein unelma-tilanteita työn eri osa-alueilla ja minun unelma olisi työyhteisöt jossa kollegiaalisuus olisi arkipäivää kaikissa ammattiryhmissä ja kateutta ei esiintyisi kenenkään välillä. Kollegiaalisuudesta puhuttaessa usein mainitaan lääkäreiden kollegiaalisuus, jota on lääkäriliiton mukaan; arvonmukaisen hengen ja hyvän toveruuden ylläpitäminen, velvoite käyttäytyä kollegiaalisesti työhön liittyvissä asioissa, suvaitsevaisuus ja hyvän tahdon osoittaminen kollegoita kohtaan, erimielisyyksistä sopiminen, ammattiasioissa syntyneiden erimielisyyksien viiveetön selvittäminen jne.

Kaikki edellä mainitut ovat asioita joiden pitäisi kuulua kaikkien ammattiryhmien väliseen kanssakäymiseen. Työhyvinvointiin liittyy vahvasti tarve tulla kuulluksi ja hyväksytyksi omissa työyhteisöissä ja huudamme apuun pelisääntöjä -yhteisiä sääntöjä siihen, että saisimme tehdä työtä unelmiemme työyhteisöissä.

Sairaanhoitajaliitto on julkaissut sairaanhoitajien kollegiaalisuutta koskevat ohjeet syksyllä 2014. Nämä ohjeet soveltuvat kaikille ammattiryhmille, kollegiaalisuus on hyvin arkipäiväisiä tekoja; esim. toisen kunnioittaminen ja arvostaminen oikeudenmukainen kohteleminen, toiselle puhutaan ja toisesta puhutaan arvostavasti, ollaan ystävällisiä toisillemme ja autetaan toisiamme, puolustetaan ja tuetaan kollegoita vaikeissa tilanteissa, kysytään miksi teet noin?, sanotaan huomenta, kiitos, anteeksi, mitä kuuluu? tai voinko olla avuksi?, palautetta annetaan ja vastaanotetaan, näin rakennetaan työyhteisöjä joissa syytteleminen on vähempänä ja yhteen hiileen puhaltaminen on kaikkien tavoite ja tahtotila.

Kateus on merkki kollegiaalisuuden puuttumisesta. Aika usein törmätään tilanteisiin joissa kadehditaan, usein täysin suotta, mm. toisten työtiloja, työn helppoutta (?), toisen onnistumista, henkilökuntamäärää, palkkaa, asemaa, työaikaa jne. Kateuden kohteet ovat rajattomat ja käsittämättömät. Kateus voi pahimmillaan aiheuttaa kollegan eristämiseen tai työn vaikeuttamiseen. Kollegiaalisuus edellyttää, että vaikeistakin asioista voidaan työyhteisöissä puhua avoimesti. Tässä on esimiehillä suuri vastuu, mutta vastuu kuuluu myös yksittäiselle työntekijälle. Tässä on unelmaa yllin kyllin, mutta se on mahdollista jos sitä halutaan ja siihen uskotaan, ja sitähän me varmaan kaikki haluamme.

Kirsti Lappalainen
Osastonhoitaja
Sisätautien poliklinikka

------------------------------------------------------------------

20.1.2015 ”Possuna pallogrillissä”

leena laine päivi sova ja laura huotari.jpg

Päivi Sova, Leena Laine ja Laura Huotari


Marraskuussa se tuli – viesti, että FIMEA tulee tekemään sairaala-apteekin tarkastuksen. Sitä olimme pelänneet ja ehäpä myös toivoneet. Grilli oli kaivettu esille.

Apteekissa alkoi kova tohina. Pyydetty materiaali oli kaivettava esille. Puuttuvat asiakirjat oli etsittävä arkistojen kätköistä. Keskeneräiset ohjeistukset oli viimeisteltävä. Oli mietittävä, mitä on jäänyt tekemättä ja pyrittävä vielä tekemään se. Myös tekniikan pojat osallistuivat ’paperitalkoisiin’ etsimällä kaiken tiloihin ja tehtyihin remontteihin liittyvän materiaalin.

Tiesimmehän me sen, että tilat eivät täytä vaatimuksia ja osasimme odottaa risuja. Parikymmentä mappia odotti tarkastajia. Hiilet oli sytytetty. Lämmitimme grilliä, johon pian joutuisimme. Olo alkoi tuntua hiostavalta.
Joulukuun toinen päivä se sitten tapahtui. Kaksi rouvaa Helsingistä asteli sisään apteekin ovesta. Kahden päivän ajan he tulisivat hiillostamaan meitä. He tutkisivat paperit, kurkistelisivat kaappeihin, haastattelisivat henkilökuntaa. Miten punnitus voi mennä tasan? Onko riskinarviointi tehty? Missä on se dokumentti? Miten olette ohjeistaneet? Miten olette varmistaneet? Kuka vastaa? Mitä? Miksi? Kuinka? Olo oli tukala. Hiilet kuumenivat allamme. Kasvot punaisena hikoillen vastailimme kysymyksiin.

Tarkastus suoritettiin periaatteella: mitä ei ole kirjattu sitä ei ole tehty. Olihan sitä neljän vuoden aikana jäänyt asioita kirjaamatta. Tilat olivat puutteelliset, mutta niille emme voineet tehdä mitään. Oli vaan odotettava tuomiota. Meille tuli todella kuuma. Yritimme päästä grilliritilän laidoille, pois kuumasta keskustasta. Loppupalaveria odotellessa grilli taisi olla kuumimmillaan. Hiki virtasi.

Nyt on rapia kuukausi kulunut. Grilli on jo jäähtynyt. Palovammoja ei onneksi tullut. Valmistelemme jo seuraavaa grillauskautta riskejä arvioiden, ohjeita laatien ja raportteja kirjoittaen.

Apteekkari Leena Laine
Proviisorit Päivi Sova ja Laura Huotari

Pallogrillivertaus tarkastustapahtumasta on alkuaan kollegalta eräästä sairaala-apteekista.

--------------------------

10.1.2015 Lappi meille ja jälkipolville
 

Lappi kiehtoo ympäri maailman. Arktiset elämykset, revontulet, lumi. Ennakoin, että pian Lappi kiinnostaa paitsi lomakohteena, myös vakituisena asuinympäristönä. Hiljaset signaalit kertovat, että materian tavoittelun rinnalle on nousemassa enemmän henkisiin arvoihin kuin rahaan perustuva elämänfilosofia. Se sopii Lappiin. Täällä on mahdollista kokea syvää yhteyttä luontoon ja toisiin ihmisiin.

 
  Eva Salomaa

Turvallisuus on meille lähes itsestäänselvyys, jota emme osaa tarpeeksi arvostaa. Lapset voi päästää ulos leikkimaan ilman aikuisia eikä päiväkotien ja koulujen ovenpielissä seiso aseistettuja turvamiehiä.

Kun omat lapseni asuivat vielä Rovaniemellä, en halunnut varotella heitä palaamasta illalla ja yöllä jalkaisin kotiin. Yritin ylipäätään välttää kaikenlaista pelottelua, vaikka välillä heidän puolestaan pelkäsinkin, koska mielestäni pelot syövät ihmisen elämänvoimaa. Monelle turvallisuus on yksi elämänlaaduin mittareista. Lappi on hyvin turvallinen.

Voisivatko nämä trendit tuoda lisää osaajia Lappiin? Terveydenhuolto on tärkeä osa Lapin turvaverkkoa, mutta se on haavoittuva, sillä se tarvitsee suuren määrän pitkälle koulutettua henkilöstöä. Vain pieni osa tarvittavasta osaamisesta on mahdollista kouluttaa Lapissa. Lapin on oltava niin vetovoimainen, että saamme korkeasti koulutetut palaamaan ja jäämään tänne töihin. Vuosikymmeniä sitten ihmiset sitoutettiin Lappiin syrjäseutulisillä, mutta silloin elettiin aikoja, jolloin oli vielä aidosti pulaa materialistisista asioista ja elämänlaatua mitattiin pitkälle rahassa.

Terveyden- ja sairaanhoidon taso Lapissa on korkea. Uskon että taso ja saatavuus paranevat edelleen, jos rauhan aika saa jatkua, vaikka lähes joka päivä kuulemme kuinka sote- kustannuksille on asetettava katto.
Vuosi 2015 tulee olemaan täynnä sote- suunnittelua kyllästymiseen asti. On erittäin tärkeää, että emme vie vanhentuneita toimintatapoja uuteen, vaan jaksamme sinnikkäästi mallintaa uusiksi palveluja ja niiden rakenteita. Varsinaisia kehittämisrahoja on vähän, mistään ulkoa ei tule meille se viisaus, miten Lapissa on parasta tuottaa väestön tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut. STM: n johto vetoaakin että sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, siis teidät, on saatava laajasti mukaan sote-uudistukseen.

Meidän on mallinnettava prosesseja uusiksi paitsi sote- uudistuksen takia, myös siksi, että suunnittelemme LKS:n laajennusta. 14.1. oli koolla arkkitehtikilpailun palkintolautakunta arvioimassa ensimmäisen kerran viittä finaaliin päässyttä ehdotusta. Nyt on tilojen käyttäjien vuoro antaa laajennusehdotuksista omat arvionsa, sen jälkeen palkintolautakunta kokoontuu uudelleen helmikuun lopussa.

Pidetään toiminta ja sen parantaminen työn keskiössä. Kun työn sisällöt aidosti paranevat, niin että sen voi nähdä sokea Reettakin, henkilöstö lähtee muutokseen mukaan. Muutoksen läpivienti on esimiehelle palkitseva kokemus, jota on mukava muistella myös jälkeenpäin.

Tänä vuonna tulee 120 vuotta siitä, kun sairaalatoiminta alkoi Rovaniemellä. Eikös se olisi hyvä syy pitää juhlat!


Eva Salomaa,
johtajaylilääkäri