Joulukuu 2015

Kymppi_logo


10.12.2015 Ulla-Maija Ahola: Tehdään yhdessä
20.12.2015 Anne Pahtakari: Tietohallinto tiukoilla
30.12.2015 Jari Jokela: Askelmerkkejä, kilpailua ja valintoja

 

30.12.2015 Askelmerkkejä, kilpailua ja valintoja

 

Jari Jokela  

Montako vankkumatonta vapaan kilpailun kannattajaa tarvitaan vaihtamaan palanut lamppu? – Ei yhtään.

Jos lamppu todella olisi palanut, vapaa kilpailu olisi kyllä pitänyt huolta siitä että se olisi jo vaihdettu.

 

Hallitus linjasi viime marraskuussa aluejaon perusteet ja sote-uudistuksen askelmerkit. Vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä siirtyy itsehallintoalueille, jotka muodostetaan maakuntajaon pohjalta.Sote-uudistuksen alueellisessa toteutuksessa huolehditaan kilpailun toimivuudesta ja monipuolisesta sote-palveluiden tarjonnasta. Kuluttaja- ja kilpailuvirasto valvoo kilpailun toteutumista sote-palveluiden markkinoilla. Tavoitteena on hyödyntää kilpailun antamia mahdollisuuksia siltä osin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tuotannossa on edellytyksiä eri palveluntarjoajien kilpailulle. Osana uudistusta säädetään valinnanvapauslainsäädäntö, joka mahdollistaa, että käyttäjä valitsee itse palveluiden julkisen, yksityisen tai kolmannen sektorin tuottajan. Valinnanvapaus toteutetaan pääsääntönä perustasolla ja soveltuvin osin erikoistason sote-palveluissa.

Sote-uudistuksen yksityiskohdista ei ole vielä päätöksiä. 18 itsehallintoaluetta, 15 ”selkeää alueellista kokonaisuutta, joilla sote-palvelut järjestetään”, 12 laajan ympärivuorokautisen päivystyksen yksikköä, asiakaslähtöiset integroidut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, yksityinen sektori ja avoin vertailu ”julkisen tuotannon kirittäjänä”, valinnanvapauslainsäädäntö, rahoitusratkaisu – kaikkiin näihin liittyy uhkia ja mahdollisuuksia.

Euroopan Unionin keskeisiä periaatteita on vapaa liikkuvuus, joka koskee henkilöitä, työntekijöitä, tavaroita, palvelujen tarjoamista ja pääomaa. Valinnanvapaus ja kilpailun lisääminen sote-palveluissa pohjautuvat vapaan liikkuvuuden periaatteelle. Tärkeä on myös subsidiariteettiperiaate eli läheisyysperiaate, jonka mukaan julkisen vallan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmisiä ja byrokratiassa käsitellä alhaisimmalla mahdollisella tasolla. Sote-palveluissa tämän voi ymmärtää tarkoittavan, että vähintäänkin usein käytettävät palvelut tulee olla saatavilla mahdollisimman lähellä ihmisiä. Väärin ja harkitsemattomasti yhdisteltynä vapaa liikkuvuus ja läheisyysperiaate voivat olla keskenään ristiriidassa. Valinnanvapaus ja kilpailun lisääminen voi johtaa siihen, että palveluja ei olekaan tarjolla mahdollisimman lähellä ihmisiä.

Päätöksiä ei vielä ole, mutta varsin todennäköisesti Rovaniemellä on tulevaisuudessa yksi 12 laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalasta. Keskussairaaloissa annettavasta hoidosta suuri osa alkaa päivystyksestä. Kun potilasta kiidätetään pillit päällä ajavalla ambulanssilla sairaalaan, vapaus valita hoitopaikka ei tule ensimmäisenä mieleen. Haasteemme on ollut ja on jatkossakin, että päivystyskyky tarvitsee suuremman sairaalan kuin väestöpohja muuten tarvitsisi. Harkitsemattomasti toteutettu vapaa kilpailu ja valinnanvapaus saattaa entisestään kaventaa sitä väestöpohjaa, joka käyttää sairaalamme palveluita ei-kiireelliseen elektiiviseen hoitoon. Tämä voi aiheuttaa tuottavuuden laskua ja lisää kustannuksia veronmaksajille.

Sairaala sote-kuntoon –työskentelyllä on ajateltu valmistautumista ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatioon. Vajaan parin kuukauden takaisten sote-uudistuksen askelmerkkien valossa uuden vuoden tina näyttää varjokuvana myös kovenevaan kilpailuun valmistautumista. Meidän on ymmärrettävä, osattava ja uskallettava tehdä ratkaisuja, joilla saamme sairaalan sote-kuntoon. Siinä on haastetta uudelle vuodelle ja tuleville vuosille senkin jälkeen.

Tätä kirjoittaessa joulu on ohitettu ja vuosi vaihtumassa. Toivotan kaikille Kymppi-blogin lukijoille onnellista vuotta 2016.

Jari Jokela
sairaanhoitopiirin johtaja

---------------

 

20.12.2015 Tietohallinto tiukoilla

 

Lshp_Anne Pahtakari  

Syksy on ollut rankka. Tietohallinnolla oli työlistalla useita eri asioita ja hetken aikaa alkusyksystä tilanne näytti hallittavalta.

Tekemistä odottivat esimerkiksi:

- XP-koneiden päivitys Windosw 7:ksi
- Eskon päivitys ja liittäminen Kansalliseen terveysarkistoon
- Esko-lääkehoito- ja lääkehoito-kantapalvelimien versiopäivitysOberonin versionvaihto
- Ipanan käyttöönotto
- InTimen käyttöönotto
- Kertakirjautumisen hankinta
- Masterdata-järjestelmän valmistelu
- Hoitotakuumäärittelyiden tekeminen KURSuT-projektille

Yllättäviä sivujuonteita tuli melkein työstä kuin työstä. Yhtäkkiä jonkun käyttöönoton takia piti päivittää joku aivan muu järjestelmä –esimerkkinä ESKO-päivityksen vaatima sanelujärjestelmä Dicteonin päivitys ja kaikkien sanelimien vaihto. Asiaa ei tehnyt helpommaksi Postin osittainen lakko – sanelinkapulat seisoivat hetken aikaa ilmeisesti jossain satamassa ulottumattomissamme. Kaiken kukkuraksi koimme sähkökatkon samana iltana, jolloin henkilökunta juhli. Sähkökatko aiheutti aika isoja tuhoja tietojärjestelmistä, eikä kukaan jäänyt tästä osattomaksi. Sähkökatkon aiheuttamia vikoja löytyy vieläkin.

Samaan aikaan piti tietysti hoitaa normaali tukitoiminta, kuten kaikkina muinakin aikoina ja kehittää toimintaa. Voitte arvata, että kehittäminen jäi vähän vähemmälle.

Lisäharmia aiheuttavat asiakkaat, jotka eivät toimi prosessin mukaan vaan keskeyttävät muille asiakkaille tehtävän työn törmäämällä ovesta sisään tai pyytämällä meiltä tukitöitä jopa Lync-ohjelmalla. Sen lisäksi, että nämä ”keskeyttäjät” eivät ymmärrä keskeyttävänsä työn, he asettavat itsensä kaikkien muiden asiakkaidemme yläpuolelle ja muita tärkeämmäksi, koska tottahan heidän ongelmansa pitää ratkaista ihan ensimmäisenä, muista viis.

Resursoijana olen kokenut oloni voimattomaksi ja avuttomaksi. Olen nyt syksyllä kuullut sanottavat erilaisista töistä, että ”tämä vain on pakko tehdä.” Kun joka asia ”vain on pakko tehdä”, henkilökunta uupuu. Tämä on näkynyt meillä esimerkiksi unohteluna ja myöhästelynä. Ymmärrän sen täysin. Koen epäonnistuneeni työssäni. Minun olisi pitänyt marraskuussa vetää käkkäristä ja sanoa, että tiettyjä asioita ei nyt vain tehdä ja sen takia esimerkiksi tietyt käyttöönotot myöhästyvät alkuperäisestä aikataulustaan. Jälkiviisaus on parasta viisautta… Jatkossa pyrin toimimaan paremmin, jotta Tietohallinnon henkilökunnan työkuorma olisi inhimillinen!

En voi muuta kuin ihastella ja kiittää Tietohallinnon henkilökuntaa siitä venymisestä mitä olen nähnyt. Kaikki meillä ymmärtävät tietojärjestelmien tarpeellisuuden ja kriittisyyden nykyajan erikoissairaanhoidossa. Siksi minusta tuntuu pahalta se, että henkilökuntamme harvoin saa kiitosta töistään. Kaikki meillä tekevät parhaansa. Töihin on tultu keskellä yötä viikonloppunakin, vaikka kaikki meillä eivät edes ole päivystäjiä. Ylitöitä on tehty lukemattomia tunteja, että saataisiin tuotantoympäristö mahdollisimman pian kuntoon. Jos ei ole päivystäjä, voi olla vastaamatta puhelimeen, kun töistä soitetaan lauantai-iltana kello 9.30. Ylitöitä ei ole pakko tehdä. Silti jokainen on vastannut kutsuun ja tarpeeseen. Joskus tuntuu, että velvollisuudentunto on liiankin voimakas ja siitä kärsii loppujenlopuksi työntekijä itse. Ei sekään ole hyvä, että väsytään ja paletaan loppuun.

Mieltäni lämmittää erityisesti se, kun kuulen asiakkaan kehuvan henkilökuntaamme, että kuinka hyvin se-ja-se tämän homman hoiti. Tällaista toivoisin enemmän, ihan suoraan asianosaisille, jotka kehut työllään ansaitsevat.

Meitä on Tietohallinnossa 23 henkilöä. Tällä hetkellä meistä 21 tekee tukitöitä, kehitystä, käyttöönottoja ja kaikkea muuta järjestelmiin liittyvää. Liityn itse tähän joukkoon ensi vuonna. Tietohallintojohtajan aika menee enemmän hallinnollisiin asioihin; aina kirjoittamista odottaa monta sopimusta, pitää määritellä asioita kilpailutukseen, kokouksia on enemmän kuin muilla yhteensä! Tuettavia järjestelmiä meillä on laskentatavasta riippuen 150-200 ja lisää tulee koko ajan. Tämän kokoiselle porukalle se on paljon! Suoraan sanottuna se on liikaa, ja se näkyy palvelun tasossa. Joskus on pakko sanoa ei.

Aikamme on pitkään mennyt tulipalojen sammuttamiseen. Sairaanhoitopiirin johtaja kerran sanoi, että emme ehdi nostaa purjeita, kun on niin kiire soutaa. Nyt me nostamme purjeet! Seuraavan kvartaalin kehitämme itseämme, että voisimme jatkossa palvella paremmin! Tämän takia emme aloita uusia isoja töitä ainakaan ennen huhtikuuta. Tukitoiminnotkin hidastunevat – joskin kriittiset asiat hoidetaan ilman muuta. Nyt kuitenkin lepäämme joulunajan, jolloin useat meistä lomailevat. Lomat todellakin ovat ansaittuja!

Toivotan kaikille hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa!

Anne Pahtakari
Palvelupäällikkö
Tietohallinto

-----------------------------------------

 

10.12.2015 Tehdään yhdessä

 

lshp_ITJ_Kymppi-blogi_Ulla-Maija Ahola  

Sairaalassamme on syksyn aikana pohdittu kovasti yksiköiden työnjaon kehittämistä. Kuinka tärkeää olisi saada työkuormaa tasaisemmaksi eri yksiköiden välillä. Hoitoisuustilastot osoittavat, että vaihtelua eri yksiköiden välillä on. Miten saisimme kuormitukset tasoittumaan arjessa ja samalla turvattaisiin laadukas hoito meidän kaikille asiakkaille vauvasta vaariin ja hoitohenkilökunta jaksaisi työssään. Monesta lastenosaston hoitajasta ajatus lähteä aikuisten osastolle käsipariksi on pelottava ajatus.

Mieluimmin hoidamme omassa tutussa ympäristössämme aikuisenkin potilaan. Miksi lähteminen vieraalle osastolle on vaikea? Ajoittain tuottaa vaikeuksia siirtyä jopa lastenosaston kerroksesta toiseen. Tätä asiaa olemme aika ajoin pohtineet. Olemme pohtineet myös, miten vastaanotat käsipariksi tulevan toiselta osastolta? Miten toivoisit, että sinut vastaanotettaisiin? Miten ajattelet; joudun toiseen työpisteeseen vai pääsen tutustumaan toiseen työpisteeseen? Mietitty on myös, miten tarjoat apuasi toisessa yksikössä? Nyt olemme miettimässä, mitä joku avuksi tuleva hoitaja voisi lastenosastolla tehdä?

Koko sairaalaan verrattuna lastenosasto on pieni yksikkö, jossa annetaan laadukasta ja oikea-aikaista hoitoa Lapin alueen lapsille. Lastenosaston toiminta on kahdessa kerroksessa. Kummassakin kerroksessa on oma osaava henkilökunta ja molemmat kerrokset suunnittelevat työvuoronsa yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mukaisesti. Jokaisena päivänä ja jokaisessa työvuorossa työnjako tehdään asiakaslähtöisesti; hoitajat ja osaaminen resussoidaan sinne, missä on hoidon tarve. Aina kuormitusta tasoittava ei ole kuitenkaan hoitaja, vaan joskus potilas siirtyy kerroksesta toiseen. Joskus apu toiseen kerrokseen voi kestää lyhyen aikaa, joskus koko työvuoron. Öisin hoitajat voivat myös olla hyvinkin tiiviissä yhteistyössä.

Tätä yhteistyötä olemme tehneet jo vuosien ajan. Aluksi se sujui kangerrellen, hoitajan siirtyminen kerroksesta toiseen oli vaikeaa, ”en osaa tehdä siellä mitään”, ”keskolan laitteet ovat minulle outoja”, ”saan herkästi infektioita, jos menen hoitamaan infektiolasta”, ”en ymmärrä kirurgisista mitään”, ” ei sieltäkään tultu meitä auttamaan”, ”siellä on aivan eri hoitokäytännöt kuin meillä”, ”siellä on niin temppukeskeistä”, ”ei siellä ole mitään tekemistä” - nuo väittämät olivat hyvin tavallisia. Nykyisin tämä kaikki sujuu paremmin. Jos esimies ei ole ehtinyt työnjakotilanteeseen, ovat hoitajat omatoimisesti sopineet, sovitelleet ja soitelleet kerrosten välillä työnjaon. Yhä useammin tulee eteen tilanteita, että raportilla on hoitajia molemmista kerroksista. Rauhallisina vuoroina hoitaja voi mennä opettelemaan toiseen kerrokseen työpariksi. Esimiehenä koen iloa ja ylpeyttä tällaisissa tilanteissa ja olen onnellinen hoitajien itsensä puolesta; nämä selviytyvät ja tulevat pärjäämään.

Mitä olemme tehneet yhteistyön onnistumiseksi ja lisäämiseksi kahden kerroksen välillä? Työkierto on aloitettu jo 1990-luvulla; suunnitellusti hoitaja kummastakin kerroksesta vaihtaa kerrosta esim. 3-6 viikon ajaksi. Aina työkierto ei ole onnistunut tai se on ollut vain osittaista, tämä on johtunut mm. hoitajien osaamisvajeesta, sairaslomista, epidemioista ym. potilasmateriaalista. Kun osaajia on taas riittävästi, työkiertoa on jatkettu.

Potilasohjeita on yhtenäistetty, lastenosastolle on tehty yhteinen perehdytyskansio, yhteiset osastotunnit, hoitokäytäntöjä päivitetty yhdessä, pitkinä sulkuaikoina toimitaan yhdessä kerroksessa, laiteosaamista on tarjolla kaikille, koulutusta ja tietoa eri lastensairauksista kaikille, yhteisiä simulaatioharjoituksia, työparityöskentely, lääkevarastointia järkevöitetty palvelemaan kumpaakin kerrosta, samoin materiaalipalvelussa.

Hoitohenkilökunta kokee yhdeksi työssä viihtyvyyttä lisääväksi asiaksi työn monipuolisuuden. Moni on huomannut saaneensa työhönsä sisältöä ja vaihtelevuutta, kun voi osallistua erilaisten lastensairauksien hoitoon. Uudet työkaveruudet tuovat uusia ulottuvuuksia ja elämänmittaisia ystävyyksiäkin.

Esimiehenä olen kokenut tärkeimmäksi asennemuutoksen, vaikka arjessa puhutaan kasista ja ysistä, niin enää ei nosteta esille, että joku potilasryhmä on tärkeämpi toista. Hoitajat tiedostavat, että kaikkein tärkein on se lapsi ja perhe, kuka kulloinkin on osastolla, ja tarvitsee sillä hetkellä apuamme. Avuntarvitsijat ja -tarve on erilaista, joku tarvitsee apua elämän alkuvaiheessa, joku kaksi päivää, joku kaksi kuukautta, joku läpi elämän.

Vaikka yhdessä tekeminen lastenosastolla sujuu, joudumme silti tekemään töitä sen eteen. Jatkuvasti tulee tilanteita, jossa meidän on mietittävä, miten kaikki sujuisi parhaiten. Tilanteissa jokainen työyhteisön jäsen joutuu priorisoimaan omia tehtäviään, ottamaan vastuuta myös muista tehtävistä ja se ei aina ole mieluista. Tärkeimmäksi olemme kokeneet, että jos apua pyydetään, sitä myös annetaan. Joskus voi olla, että apu tulee aivan eri henkilöltä kuin sitä pyysit, mutta pyyntösi on kuultu, tieto on välittynyt, työtaakkaa jaettu useammalle.

Teemme paljon yhteistyötä lastenosaston ja lastenpoliklinikan välillä ja sitä tulemme tulevaisuudessa yhä enemmän tekemään. Polikliinisen hoitotyön osaamisen varmistaminen yhdessä lastenpoliklinikan kanssa on meidän yksi kehittämisalue.

Työnjaon kehittäminen on nykyaikaa ja varmasti yksi keino vastata käynnissä olevaan sote-uudistukseen. Muutos vaikuttaa meihin kaikkiin ja parhaiten selviämme siitä olemalla itse aktiivisia uteliaita tulevaisuuden suhteen, vanha tuttu käytäntö ei enää päde, omien toimintatapojemme tarkastelussa olemme asiantuntijoita. Tulevaisuus tuo meille paljon uusia tavoitteita ja tavoitteet saavutamme yhteistyössä.

Näitä pohtien ja rauhallista joulunaikaa toivottaen

Ulla-Maija Ahola
osastonhoitaja
lastenosasto