Elokuu 2015

 

Kymppi_logo


20.8.2015 Eva Salomaa: Yhteisistä vuosista Kiitos!

10.8.2015 Tarja Kainulainen-Liiti: Katso palloa! – perustehtävän ihanuus ja siinä pysymisen vaikeus

 

30.8.2015 Rauno Karjalainen

----------

20.8.2015 Yhteisistä vuosista Kiitos!

 

13 vuotta on kulunut nopeasti. Uuteen elämänvaiheeseen siirtyessä olen ajatuksissa usein palannut kevääseen 2002, jolloin aloitin johtajaylilääkärinä. Olin jo tehnyt pitkän uran kuntapuolella, mutta sairaala, sen hallinto ja kulttuurit olivat melko uutta. Lisäksi olin ensimmäinen nainen yli 100 vuoden mittaisessa Lapin sairaalahoidon johtavien lääkäreiden ketjussa. 13 edeltäjäni valokuvat ovat kunnioitusta herättävä rivi työhuoneeni seinällä. Harmittaa, kun ei tullut käytyä valokuvassa 10 vuotta siten, herrat olisivat saaneet nuoremman naisen seuraa.   Eva Salomaa


Lapin sairaanhoidon järjestäminen on pitänyt veret liikkeellä. 2003 tulivat ensimmäiset valtion rahat jonojen purkuun. Lisätyönä urakoitiin sappi-, suonikohju- ja sterilisaatiojonoja, Kemijärveltä ja Oulusta ostettiin päiväkirurgiaa. 2005 tapahtui paljon. Saimme sairaanhoitopiirin johtajaksi Jari Jokelan, uuden polven johtajan, jonka myötä inhimillisyys ja kannustavuus työilmapiirin peruspilareina ovat vahvistuneet ja mielestäni on ollut tosi hyvä tehdä joukolla töitä. Samana keväänä tuli hoitotakuu ja yhtenäiset kiireettömän hoidon perusteet. Sitä ennen ei-kiireelliset potilaat olivat jonoihin jämähtänyttä raaka-ainetta.

Mieleeni on jäänyt elokuinen päivä 2002, kun juuri Kemistä tullut, nyt jo edesmennyt kirurgiylilääkäri Hannu Halme harppoi Porokadun puolelle otsa punaisena löydettyään pöytälaatikoista kymmeniä toista vuotta käsittelemättä seisoneita lähetteitä. ”Sano mitä näille tehdään, hän kysyi?” Miettikää, tällä hetkellä sähköisten lähetteiden käsittelyaika on pari vuorokautta, poliklinikoille pääsee hyvin, leikkausjonot ovat hoitotakuussa, yhä useampi potilas voidaan hoitaa sähköisin etäpalveluin. Kun pysähtyy katsomaan taakseen, huomaa, miten valtavasti moni asia on parantunut.

2006 saimme laajennusrakennuksen ja siihen ensimmäistä kertaa hyvät tilat esimerkiksi syöpäsairauksille, yleissairaalapsykiatrialle ja infektioyksikölle. Radiologian koko laitekanta uusittiin nopeassa tahdissa. Olimme tosi ylpeitä uudesta magneetista.

Erityisvastuualueen yhteistyö alkoi tiivistyä. Sitä tuettiin erva-johdon koulutusohjelmalla ja hankkeilla, joissa kehitettiin kliinistä työnjakoa, valmiussuunnittelua, osaamisen johtamista, koulutusta, hankintayhteistyötä ja henkilöstöasioita. Pohjoinen erva on tällä hetkellä esimerkkinä muille.

Sydänsairaille merkittävä parannus oli invasiivisen kardiologian käynnistyminen. Angiokapasiteettia oli erva-alueella 2000-luvun alussa liian vähän, mutta saimme tehdä töitä sen eteen, että toiminta hajautettiin sen sijaan, että olisi rakennettu suunnitellut lisäsalit Ouluun. Kohta sydänpajan jälkeen saatiin asianmukainen Lyhki-yksikkö ja kirurginen toiminta on kaikin puolin laajentunut ja vahvistunut.

Tietenkään en voi olla mainitsematta ensihoitoa, josta olen erityisen iloinen, vaikka järjestelmän luominen on ollut välillä yhtä tuskaa. Vuosien kuluessa alamme ymmärtää sen tärkeän tehtävän liikkuvana päivystyspalveluna, joka pystyy parhaimmillaan lähes tehohoitoon. Ilman laadukasta ensihoitoa Lapissa ei voisi ajatella lääkäripäivystysten keskittämistä. Ensihoitoa kannattaa edelleen jämäkästi kehittää.

Tällä hetkellä kenties suurin mullistus on meneillään psykiatrisen hoidon palveluissa. Psykiatrisesta avohoidosta on puhuttu juhlapuheissa pitkään, mutta nyt se alkaa olla totta.

Työskentely suuren työyhteisön jäsenenä on ollut antoisaa. Olen todella kiitollinen näistä vuosista, jään kaipaamaan sekä työtä että etenkin työtovereita. Tuhannet kohtaamiset, jaetut tunteet, hassut mokat ja hauskat hetket, keskustelut ja halaukset eri ihmisten kanssa tulen muistamaan aina.

Erikoissairaanhoidossa kukaan ei voi kantaa vastuuta yksin eikä tehtäviä voi tehdä muutoin kuin yhdessä. Hienous piileekin juuri siinä, että joku osaa, joku tietää ja vasta osasuoritukset yhdistämällä syntyy tulosta. Tämä on ollut minun elämäni joukkuepeli. Tiedämme tasan tarkkaan, että työtämme arvostetaan ja sille on lappilaisten täysi tuki. Lapissa asuva väestö ansaitsee sen, että pidätte jatkossakin niin hyvää huolta heidän sote-palveluistaan kuin se vain on mahdollista.

Lopuksi oppi Ranualta 90-luvun alusta. Asuimme Imatralla, mutta olimme hiihdelleet Saariselällä. Viikon päätteeksi lähdimme yötä vasten ajamaan etelään. Matka ei mennyt hyvin, vaan yöllä Asmuntissa kuski herpaantui ja raskas auto hupsahti ikkunoita myöten hankeen. En tiedä, mitä olisimme tehneet, mutta paikalle osunut nuoripari tiesi. Hannu hoippui lakerikengissä liukkaalla tiellä ja totesi ” lapset otetahan hoivahan ja mies autetahan tielle”. Hoiva tarkoitti poroa ja hillaa, isäntäperheen parisänkyä ja sydämellisyyttä. Kun aamulla yritimme tarjota ainoaa satasta, lausui Hannu sairaalaankin kelvollisen elämänohjeen ” Älä puhu rahasta, tunnelma kärsii.”

Jätän johtajaylilääkärin tehtävän kiitollisin mielin Jukalle. Tukekaa häntä vaativassa roolissaan yhtä paljon kuin olette tukeneet minua.

Sydämellinen kiitos

Eva Salomaa
johtajaylilääkäri

------------------------

10.8.2015 Katso palloa! – perustehtävän ihanuus ja siinä pysymisen vaikeus
 

Lapin sairaanhoitopiirin yhtymähallituksen puheenjohtaja kiteytti perustehtävän merkitystä erästä seminaaria avatessaan tarinalla tennistähti Serena Williamsista:

Serena Williamsilla oli aikoinaan tapana kesken pelin – kun peli ei kulkenut tai siinä oli meneillään se kuuluisa ”huono momentum” – lukea uudestaan ja uudestaan taskusta kaivamaansa paperilappusta. Ja kas kummaa, peli alkoi taas kulkea. Tietenkin tämä rituaali herätti ihmetystä tennisväessä ja lopulta sitten kysyttiinkin Serenalta, että mitä ihmettä tuossa lapussa oikein lukee, kun se saa pelin kulkemaan. ”Katso palloa!”, kuului Serenan vastaus.”Paperissa lukee: Katso palloa! Kun keskittyminen kesken ottelun herpaantuu ja mieleen hiipii muita asioita, pitää palauttaa ajatus ja mieli perusasioiden äärelle.

 

Tarja Kainulainen-Liiti

Tenniksessä perusasia on: Katso palloa!” Ja näinhän se on. On aivan turhaa miettiä lyöntivalikoimia tai pelillisiä strategioita, jos lyönti ei onnistu. Ja sehän ei onnistu, jos katse ei tiukasti ole pallossa.Kesälomien (vai pitäisikö tänä vuonna puhua sulan maan lomasta?) jälkeen töihin palatessa – ja elämää yleensäkin asemoidessa ja pohtiessa – pohdin tuota perustehtävän mysteeriä. Mikä on oma perustehtäväni, entäpä sairaalan ja meidän sairaalan työntekijöiden perustehtävä, tai mikä onkaan johtamisen perustehtävä? Työelämä on välillä kovin hektistä ja joskus vain tuppaa käymään niin, että eksymme iloisesti ja huomaamatta sivuraiteille tai ohituskaistalle.

Mikä on sairaalan perustehtävä? Määrittelyjä on varmasti useanlaisia, mutta yhtään pöllömpi ei ole lastenkirjan määritelmä sairaalasta ja sen työntekijöistä. Lapsena kuuluin Lasten Omaan Kirjakerhoon, jossa kuukausittain lähetettiin lapsille uusi kerhon kirja. Yhtenä kuukausikirjana, vuonna 1977, sain ”Mitä tapahtuu sairaalassa”-kirjan. Tuossa kirjassa kerrotaan: ”Ihmiset joutuvat sairaalaan silloin, kun he ovat sairaita tai ovat loukkaantuneet onnettomuudessa. Myös kun lapsi syntyy, äiti menee sairaalaan. Sairaalaan menoon on useita syitä, mutta aina tarkoituksena on tulla pian terveeksi ja päästä kotiin. Sairaalassa on paljon näkemistä. Siellä työskentelee monenlaisia ihmisiä. Voit olla kovin sairas joutuessasi sairaalaan, mutta kaikki tekevät parhaansa, jotta tulisit pian terveeksi.”

Mikä sitten olisi johtamisen perustehtävä? Määrittelyjä on monenlaisia, mutta pohjimmiltaan kyseessä on tavoitesuuntautunut, vuorovaikutteinen toiminta, jolla ohjataan ihmisten toimintaa. Johtamisen avulla pyritään siihen, että joukko ihmisiä toimii paremmin ja tehokkaammin kuin ilman johtamista. Johtaminen on toimintaa, jossa on tarkoitus saada aikaan tuloksia ihmisten avulla ja ihmisten kanssa. Päätöksenteko on keskeistä johtamistyössä. Johtajien tulee osata katsoa tulevaisuuteen ja osata tehdä oikeita valintoja ja päätöksiä – vaikka tulevaisuudesta ei ole varmaa tietoa omia kengänkärkiä pidemmälle.

Sairaalamme toimintaympäristössä on tapahtumassa paljon muutoksia – sote- palvelurakennetta uudistetaan, sairaalan laajennushanke on konkretisoitumassa, sairaalamme keskeisiä toimijoita on vaihtumassa. Tarvitaan paljon päätöksiä ja strategista johtamista, jotta jatkossakin voimme keskittyä perustehtäväämme.

Käynnistimme vuoden alussa Sairaala sote- kuntoon- ohjelman osana Inhimillisesti tehokas sairaala- hanketta. Siihenkin liittyen tarvitaan iso liuta päätöksiä, joiden avulla johdetaan ihmisiä ja toimintaa tavoiteltuun suuntaan. Millainen organisaatiorakenne tukee parhaiten sairaalan perustehtävää – potilaiden hyvää ja vaikuttavaa hoitoa? Muutetaanko esimerkiksi johtamisorganisaation rakenteita? Yhdistetäänkö yksiköitä hallinnollisesti? Jatketaanko tulosaluemallilla? Näitä päätöksiä tarvitaan viimeistään sitten, kun alamme työstämään prosesseja ja toimintamalleja sairaalan laajennusrakentamisen tilaratkaisuja varten.

Sairaanhoitopiirin johtaja viittaa useasti Olli Linsurin johtosäännön viimeiseen kohtaan: se päättää, joka uskaltaa. Päätökset tuovat mukanaan muutoksia, ja vaikka niitä ei aina ilahtuneena toivotettaisikaan tervetulleiksi, niitä pitää uskaltaa tehdä. Se kuuluu johtamisen perustehtävään.

Tätä blogitekstiä kirjoittaessani istun Rovaniemen verkkopalloseuran bussissa. Olemme palaamassa Itä- ja pohjois-Suomen aluemestaruuskisoista Vuokatista. Perustehtävässä pysymisen merkitys on äärimmäisen konkreettisena ajatuksissa, kun mietin viikonlopun kisapelejä. Mikä pelissä toimi, mikä ei? Mikä herpaannutti keskittymistä? Miksi katse ei pysynyt pallossa? Strategiset pelikuviot olivat ihan selkeinä mielessä, mutta pallo ei mennytkään aina ihan sinne minne piti…

Perustehtävästä lipsuminen, ja jopa sen unohtaminen käy käden käänteessä, olipa kyseessä sitten tennis, johtaminen tai mikä tahansa muu toiminto. Serena Williams kehitti itselleen paperilappumuistutuksen pysyäkseen perusasioiden äärellä. Tyyli on vapaa. Sairaalamaailmassa pääasia on, että pidämme kirkkaana mielessä, miksi sairaala on olemassa ja mikä onkaan perustehtävämme – olimmepa töissä millä nimikkeillä hyvänsä. Pidetään itse kukin katse pallossa ja tehdään osaltamme parhaamme, jotta potilaat saisivat sairaalassamme mahdollisimman hyvää ja vaikuttavaa hoitoa!

P.S. Kisoissa kävi muuten niin, että seuralle ainoan kultamitalin voitti bussikuskimme. Että sillai. Keskittyi perustehtävään niin tenniskentällä kuin paraikaa tuolla bussin ratissa.
 

Tarja Kainulainen-Liiti
Vs. hallintoylihoitaja