Kymppi-blogi / Maaliskuu 2017

 

10.3.2017 Kirsti Kekäläinen: Mitä pohdin päätöksiä tehdessäni?
20.3.2017 Niko Tieranta: "Mahollinen paikka"
30.3.2017 Janne Keskinarkaus:  Zen ja sairaalan suunnittelu

 

30.3.2017  Zen ja sairaalan suunnittelu
 

Janne Keskinarkaus.jpg  

- Mitä yhteistä on auton valmistuksella ja meidän asiakkaan hoidolla?

- Sekä auto että asiakas haluavat päästä prosessin läpi virheettömästi, tehokkaasti ja mahdollisimman vähillä odotuksilla.

Yllä oleva kiteyttää Toyotalta lähtöisin olevan LEAN – filosofian, eli kuinka erilaiset toiminta- tai valmistusprosessit järjestetään tehokkaasti. Vierailin aikoinaan Toyotan tehtaalla Georgetownissa USA:ssa.

Olin aiemmin vieraillut Corvetten tehtaalla Bowling Greenissa. Ero oli silmiinpistävä monin tavoin. Toyotan tehdas oli avara, valoisa ja puhdas. Tavaraa oli melko vähän ja se oli hyvässä järjestyksessä. Valmistuslinjan vierellä oli koripallokoreja ja biljardipöytiä taukoliikuntaa varten. Kenelläkään ei ollut kiire. Corvetten tehdas oli jopa moniin suomalaisiin pieniin metallipajoihin verrattuna kamala! Matala, pimeä ja sotkuinen. Tavaraa lojui sikin sokin käytävillä. Auton näkymättömiin jäävät pinnat olivat paikoin ruokottomassa kunnossa mm. ruostesuojauksen ja maalauksen osalta. Otto von Bismarck sanoi aikoinaan (vapaasti suomennettuna), että ”Kenenkään ei pitäisi nähdä kuinka lait ja makkarat valmistetaan, jotta voi säilyttää kunnioituksen niitä kohtaan.” No sama näemmä pätee Corvetteen, jonka arvostus karisi katsellessani asentajien hyppimistä suojaamattomien ketjukuljettimien yli etsiessään asennettavia osia.

LEAN – ajatteluun kuuluu olennaisena osana myös arvoa tuottamattomien työvaiheiden poistaminen. Jos teemme työtä, mistä ei ole hyötyä lopputuloksen kannalta, kannattaa vakavasti kysyä, onko tehtävää mielekästä tehdä lainkaan ja voisiko sen poistaa. Laitoin merkille, että Corvetten tehtaalla mm. auton lokasuojat suojattiin muovikalvoin, jotta ne pysyvät naarmuttomina läpi valmistusprosessin.

Toyotan tehtaalla ei näitä kalvoja näkynyt ja kysyinkin isännältämme: ”Miksi te ette suojaa paljaita pintoja naarmuilta?” Isäntä katsoi minua hämmentyneenä: ”Me emme naarmuta.”

LEAN – ajattelun mukaisesti Toyotalla oli tunnistettu, että muovikalvon lisääminen ei kasvata tuotteen ”arvoa”, joten sitä ei kannata autoon laittaa. Tarkemmin katsottuna tuotantoprosessi ja työkalut oli suunniteltu siten, että lokasuojan naarmuuntumista ei tapahtunut. Isäntämme selvitti pieneltä näyttäneen yksityiskohdan takana olleen ajattelun: fiksulla suunnittelulla vältetään muovin ostohinta ja hankintatyö, sen varastointikustannus, sen linjalle tuomiseen käytettävä työaika, sen kiinnitykseen käytettävä työaika, sen poistamiseen käytettävä työaika, muovijätteen käsittelyyn kuluva työaika ja lopuksi muovijätteestä syntyvä kustannus. Tehtaassa, jossa auto putkahtaa pihalle 57 sekunnin välein vuorokauden ympäri, neljään lokasuojaan laitettavasta muovikalvoista kertautuu huomattava kustannus niin rahassa kuin työajassakin.

Uutta sairaalaa suunnitellessamme meidän täytyy miettiä ensin prosessit: kuinka haluamme uusissa tiloissa toimia. Vasta sen jälkeen suunnittelemme seinät prosessien ympärille siten, että haluttu toiminta on mahdollista toteuttaa uusissa tiloissa. Toisin päin tehtynä päädymme toimimaan tiloissa, jotka joko eivät sovi halutulle toimintamallille tai päädymme toimimaan tilojen ehdoilla kehnommilla prosesseilla. Kumpikaan näistä ei ole hyvä vaihtoehto henkilöstön tai asiakkaiden kannalta.

Jo tähän mennessä on ITU 2022 – hankkeen alla on tehty paljon pohjatyötä ja toiminnan suunnittelua. Hankkeen tuloksena ollut ITU 2022 – konsepti hyväksyttiin joulukuussa (2016) yhtymähallituksessa ja konsepti toimii nyt tulevan sairaalalaajennoksen peruskivenä. ITU 2022 toimii perustana kun menemme suunnittelun seuraavissa vaiheissa tarkemmalle tasolle ja alamme miettiä seinien, ovien ja pöytien paikkoja uusissa tiloissa.

Uusien prosessien ja tilojen suunnittelu on todella mukava ja mielekäs osa projektia. On erittäin motivoivaa löytää nerokas ratkaisu käsillä olevaan ongelmaan tai keksiä parempi tapa toteuttaa jokin työnvaihe tai yksityiskohta. Tämä on mitä suurimmissa määrin tiimityötä – niin suunnittelijoiden, rakentajien kuin tilojen tulevien käyttäjienkin. Tilojen tulevat käyttäjät pystyvät usein osoittamaan suunnitelmissa olevia aukkoja tai ”älyttömyyksiä”, joiden ei soisi koskaan pääsevän toteutusvaiheeseen. Sairaalan suunnittelu on myös siinä mielessä hyvin erilaista kuin autotehtaan tai itse auton, että meidän prosessissa liikkuu osien sijaan asiakkaita, joiden vaatimukset ovat erilaisia kuin auton. Teknisen ja rationaalisen otteen lisäksi tarvitaan ”tunneälyä”. Tai ehkä toisin sanoen ”Zen ja moottoripyörän kunnossapito” – kirjan jaon mukaan sekä romanttista että rationaalista lähestymistapaa. Sillä tavalla tiloista saadaan myös henkilökunnan ja asiakkaiden mielestä viihtyisät. Meillä asiakkaiden naarmuuntumista vastaan ei asenneta muovikalvoja.

Moni tulevan sairaalalaajennoksen käyttäjistä saakin tulevaisuudessa kutsuja ja mahdollisuuksia osallistua uuden sairaalan ratkaisujen, niin toimintaprosessien kuin tilojenkin, suunnitteluun! Tehdään yhdessä hyvä Inhimillisesti Tehokas Uusi sairaala!

Janne Keskinarkaus
Projektinjohtaja

- - - - - -

20.3.2017 "Mahollinen paikka"
 

Saadessani sanansaattajana toimineelta ”RoKin ikoni nro kuudelta” lyhyellä varoitusajalla tiedon koskien kirjoitusvuoroani kymppiblogiin, alkoi ajatushautomoni suoltaa sitä tuttua tarinaa ajatuskuplaan: ”Miksi juuri nyt kun on muutenkin niin paljon asioita tekemättä ja tekeillä? Miksi juuri minä, varmasti joku muukin esimies on vielä välttynyt kirjoitusvuorolta. Menee varmaan taas ilta- tai viikonloppuhommiksi.   Niko Tieranta

 Eihän mulla ole tähän hätään mitään tähdellistä sanottavaakaan…” Kiitin kuitenkin tehtävästä.Työmatkalla junassa olisi ollut hiukan aikaa tällekin projektille. Siinä hetkessä päätin kuitenkin kokeilla ja katsoa, pitääkö paikkaansa että johonkin asiaan tarttumiseen verrattuna vähintään yhtä tärkeää on se mihin ei tartu.  Ensihoitokollegan pyyntö lähteä seuraksi ravintolavaunuun ei siis ensisijaisesti ollut syynä tekemättä jättämiseen, vaan nimenomaan tuon teesin koeponnistaminen. Sekin, mihin junassa tartuin, oli tärkeää.

Sitten viikonloppuna, osin johtamisopintojen lähipäivienkin piristämänä,  päätin istahtaa koneen ääreen ja pureutua annettuun tehtävään. Ensiksi lohduttauduin Miika Nousiaisen esittämällä ja arvoasteikossani korkealle nousseella sloganilla koskien töitä ja tehtäviä (tai ainakin niihin ryhtymistä): ”Lähtökohtaisesti eihän sitä mitään jaksa”.

Huomasin pian, että eihän tässä jaksa kauan itsekseen valittaa, kun valittamista ei ole kukaan ruokkimassa. Tunnistin tehtävän herättämiä tunteita ja ajatuksiani niiden taustalta. Annoin itselleni luvan ilahtua positiivisesti huomatessani että niitä ajatuksia on, ja heti perään sille että ne ovat vain ajatuksia. Samalla tulin porisuttaneeksi itseäni ja antaneeksi tilaa sisäiselle vastustukselleni ja ehkä saaneeksi hitusen lisää itsetuntemusta. Myönteisenä poikkeamana havahduin myös huomioimaan, että ”johan mulla on otsikkokin tuossa valamiina!”

Sitten maltoin.

Seuraavaksi tein vain havaintoja otsikolla sotketusta tyhjästä paperista olematta mitään mieltä.

Nyt huomasin hetken värkkäämisen jo tuottaneen selvästi kiinnostusta ja motivaatiota tekstin tuottamiseen ja tehtävän selvittämiseen ”kunnialla”. Ajatuksiakin tuntui nousevan pintaan, tällä kertaa selvästi jotain muuta kuin sitä ensilinjan ankeutuspolkua pitkin.

Sitten koitti douppingin aika. Kävelin jääkaapille tarkoituksellisen hitaasti, antaen tunteilleni ja ajatuksilleni aikaa. Omena kädessä takaisin tietokoneelle palatessa perheyrityksen muut jäsenet reagoivat mietteliääseen olemukseeni hiljaisuudella, hiljaisuudella motivoiden.

Samoin työyksikössä kirjallisia töitä (kuten nyt tätä kirjoitelmaa vielä hieman stilisoidessa) työhuoneen ovi hieman raollaan tehden tuottaa jonkinlaista voimaannuttavaa tehdään ja tutkitaan yhdessä -kokemusta, vaikka kaikilla on omat työnsä ja touhunsa meneillään.

Ajatuskuplasta puhekuplaan: Toimintakykyprosessi, mahollinen paikka?
Päätän kirjoittaa tuon kysymyksen toivoen että se viitoittaa lukijan ajattelua, vaikkei siihen tulisikaan alla selventävää tai vakuuttavaa vastausta.

Käynnissä olevissa ja tulevissa myllerryksissä meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus kehittää prosessejamme ja toimintojamme edelleen suuntaan, jossa asiakkaiden ja potilaiden toimintakyvyn haasteet ja potentiaali tulevat kaikissa hoitoprosesseissa ja hoidon vaiheissa huomioiduksi. Toimintakyvystä ja sen optimoimisesta (kasvun edetessä, sairaudesta toipuessa, ennenaikaista toimintakyvyn heikentymistä ehkäisten) terveydenhuollon kaikissa toiminnoissa kuitenkin on kyse. Toimintakyvyn haasteet (kuten opintojen keskeytyminen, syrjäytyminen, työkyvyttömyys, elämänhallinnan vaikeudet, päivittäistoimien ja itsestä huolehtimisen toimintojen rajoitteet) ja niiden kompensointi tuottavat n. 2/3 sote-menoista, suorat terveydenhuollon kustannukset kolmanneksen.

Toimintakyvyn ja elämänhallinnan haasteita aktiivisesti tunnistaen, potilaan ja läheisten arjen ja elämäntilanteen kokonaisuudesta kuormituksia ja vahvuuksia löytäen, potilaan omaa vastuuta ja arjen voimavaroja tukien sekä tarvittaessa rinnallakulkijuudella toipumista ja sopeutumista varmistaen voimme vaikuttaa merkittävästi potilaidemme toimintakykyyn jo erinomaisen sairaanhoidon ohessa.

Mitä tuon ”mahollisen paikan” onnistuminen edellyttää?
-Sen onnistuminen edellyttää meiltä jokaiselta suostumista.
-Suostumista siihen, että tämän tekemiseen tarvitaan muitakin.

P.S. Ajankäytön tehostamiseksi kopioin tämän saman kirjoituksen oppimispäiväkirjaani johtamisopintojen lähiopetuspäivältä.


Niko Tieranta
kuntoutuksen ylilääkäri

- - - - - - -

10.3.2017 Mitä pohdin päätöksiä tehdessäni?
 

Kirsti Kekäläinen_internet.jpg  

Viimeksi kuluneen vuoden aikana olen usein pohtinut päätöksentekoa - omaa suhdettani ja suhtautumistani päätöksentekoon sekä päätöksentekijänä että päätösten kohteena. Toistuvasti pysähdyn ja jään miettimään vallan, vastuun ja luottamuksen kolmiyhteyttä. Ilman valtaa ei voida edellyttää vastuun kantamista päätöksistä.

Luottamusta tarvitaan erityisesti niissä tilanteissa, joissa päätös on kielteinen päätöksen kohteen näkökulmasta. Onko oikeudenmukaisuutta, onko tasapuolisuutta, onko luottamusta, onko mitään linjaa?

Mihin oma päätöksentekoni todellisuudessa perustuu työssä ja omassa elämässäni – parhaaseen saatavilla olevaan tietoon ja tosiasioihinko? Epäilen vahvasti ja usein tiedänkin, että ajatteluuni päätöksentekotilanteissa vaikuttaa tiedon ja tosiasioiden rinnalla asenteeni, arvoni, ennakkoluuloni, uskomukseni, ympäristön paineet, epäonnistumisen pelko ymv.  seikat.  Jos pystyn ja uskallan tiedostaa itsessäni kaikkia asiaan vaikuttavia tekijöitä, uskon pystyväni tekemään päätöksiä, jotka ovat laillisia, aidosti oikeudenmukaisia ja tasapuolisia. Näen tärkeänä päätöksenteossani tarvittaessa myös harkinnan käytön, jotta päätökseni olisi myös inhimillinen päätöksen kohteen mitta-asteikolla punnittuna.  

Esimiestyössä uskoin melko pitkään olevani hyvinkin rationaalinen päätöksentekijä. Ehkä niin olikin työurani alkuvaiheessa. Päätöksenteko, mihin osallistuin, oli kohtuullisen selkeää ja yksinkertaista. Laillisuusperusteista kun oli tarkkana, moitteitta selvisi melko varmasti.   Työtehtävieni vaatimustason kasvaessa muuttui samaan aikaan myös työtäni ympäröivä todellisuus – organisaatiomuutokset seurasivat toisiaan, ympäröivä yhteiskunta ja sen mukana työelämä on ollut viime vuosina jatkuvassa muutoksessa, joka on vaatinut jatkuvaa uuden oppimista ja entisestä poisoppimista.  Aikaa pysähtyä, pohtia ja punnita eri vaihtoehtoja, aikaa ajatella levollisesti ja rauhassa on usein vaikea löytää työpäivän aikana. Päätöksentekotilanteista on tullut aikaisempaa kompleksisempia ja seurauksiltaan vaikeammin ennustettavia ja hahmotettavia. Päätöksentekotilanteet, jotka ovat vaatineet laillisuusperusteiden lisäksi merkittävää harkinnan käyttöä osana lopullista päätöstä, ovat kasvattaneet ehkä eniten. Niissä tilanteissa pääsee ja joutuu usein punnitsemaan omia vaikuttimiaan ja tunteitaan päätökseen ja päätöksen kohteeseen kipeän kirkkaasti. Luottamusta testataan ja punnitaan enemmän tekojen kuin sanojen merkitysten kautta.

Eniten nöyrtymistä ja omaan kasvuun pakottavia ovat olleet päätökset, jolloin en ole saanut sitä, mitä olen hakenut, toivonut, tahtonut, pyytänyt tai kun olen joutunut luopumaan jostain minulle tärkeästä ja merkityksellisestä. Päätökset ovat voineet koskea kaikkia elämäni osa-alueita, ei vain työelämää. Toinen kasvua vaativa tilanne on ollut se, kun työntekijäni on ollut tyytymätön sinänsä asialliseen ja perusteltuun päätökseeni pettymyksen purkautuessa noissa tilanteissa kohtuullisen voimakkaasti sekä tunteilla että sanoilla ilmaistuna kohdistuen minuun päätöksentekijään.  Esimiesasemasta johtuvat seikat pystyy joskus erottamaan omasta persoonastaan noissa tilanteissa, mutta aina se ei ole helppoa. Jotta seuraavassa kohtaamisessa pystyisi jatkamaan ns. puhtaalta pöydältä käydyt kiistat ja erimielisyydet aidosti unohtaneena, on välillä pakko hetkeksi kapseloida oma herkkyys ja haavoittuvuus, jotta pystyy säilyttämään työkykynsä.   Edellä mainituissa tilanteissa mieleeni muistuu herkästi lapsuudesta silloin jo iäkkään ukkini usein ääneen lausuma ajatus vanhemmilleni vaikeuksien kohdatessa – ”kyllä elämässä hyvin käy ..… kyllä tästäkin selvitään, kunhan nyt vain ensin jaksetaan huomiseen asti”.  Tässä ja nyt ei tarvitse olla valmiita vastauksia kaikkiin avoimiin kysymyksiin, kaikki asiat ja ongelmat eivät vaadi välitöntä reagointia, kannanottoa tai ratkaisua, päätöksistä puhumattakaan.

Vallan ja vastuun tasapainoinen suhde tukee päätöksentekoa. Vaikeimmissa tilanteissa tuo tasapaino on parhaimmillaan helpottanut ja selkiyttänyt päätöksentekoani, lisännyt rohkeutta tehdä vaikeitakin päätöksiä ja kantaa niistä vastuu. Vastuuta esimiestyössäni eri aikoina on ollut aina riittävästi, mutta vastuu ja valta eivät aina ole olleet optimaalisessa tasapainossa.  Joskus noissa epätasapainon tilanteissa on mielikuvissani tuntunut siltä, että neliön muotoisen kuvion pitäisi mahtua kolmiosta sisälle. Kulmista taitellen neliö kyllä muuttuu kolmioksi, mutta taitteeseen jää murtumille altis kohta. Seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa sama kuvio voi olla liian hauras pysyäkseen koossa.

Päätöksentekoni toivoisin erityisesti vaikeimmissa tilanteissa olevan vuoropuhelua työntekijäni kanssa, joskus välttämätöntäkin käskynjakoa vain siinä määrin, kuin se tilanteen huomioon ottaen on pakotettua.  Keskinäistä kunnioitusta ja toinen toistemme arvostusta toivon päätöksentekotilanteisiin, luottamuksen rakentumista ja lujittumista yhteisen tavoitteen ja päämäärän saavuttamiseksi. Päätöksentekoni ja asiat eivät tapahdu vääjäämättömästi, vaan on kohtia, joissa valitsen tulevan reitin. Sattuma voi muuttaa hyvätkin suunnitelmat. Siksi pitäisi osata sopeutua ja tarttua avautuvaan tilaisuuteen. Monet vaikeat päätöksentekotilanteet ovat opettaneet kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä, toisten erilaisuuden ymmärtämistä ja kunnioittamista sekä armollisuutta itseä kohtaan sekä tietoisten valintojen että sattumien kautta.

ylhäältä  näkee  kauas
mutta ei tarkkaan
korkealta näkyy, mutta
kuiskaus ei kuulu

-Juice Leskinen-
Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin (1989)

Katsoa ja nähdä kauas, kuulla hiljaiset ja heikoimmatkin kuiskaukset läheltä – muistaisinpa nuokin kaksi asiaa päätöksiä pohtiessani ja tehdessäni.


Kirsti Kekäläinen
palvelupäällikkö
Rekrytointiyksikkö