Kymppi-blogi

Kymppi_logo

Inhimillisesti tehokas johtaminen-hankkeessa on käytössä oma blogi. Blogin nimi on "KYMPPI”, joka on vanha, historiallinen synonyymi sanalle esimies. Jo ennen muinoin savotoilla johti toimintaa ”Kymppi”, joka oli metsätyömiesten ja erilaisten työporukoiden pomo. KYMPPIin kirjoittavat sairaanhoitopiirin omat ”kympit”.

-----------------------

10.1.2018 Miksi asennoidumme niin kuin asennoidumme?
 

Kun sain tietää, että on vuoroni kirjoittaa kymppi-blogi, tiesin heti mistä kirjoittaisin.
Kirjoittaisin asenteen vaikutuksesta työvointiin ja sitä kautta elämänlaatuun.

Vietämmehän kuitenkin työssä suuren osan elämästämme, joten ei ole sama, miten siellä viihdymme. Löysin aiheeseen sopivan aforisminkin:

Sari Mäki

Se mihin keskitymme, vahvistuu ja suurenee.
Hyvä moninkertaistuu kun keskitymme siihen.
Negatiivisuus tekee samoin. Valinta on meidän:
Kumpaa haluamme lisää?
-Julia Cameron-


 

Googlasin asenteesta ja asenteisiin vaikuttamisesta ja törmäsin moneen todella mielenkiintoiseen artikkeliin. Asenteen ajatellaan olevan opittu taipumus ajatella, tuntea ja käyttäytyä erityisellä tavalla tiettyä kohdetta kohtaan. Toisaalta tutkimukset ovat osoittaneet, että myös biologisella perimällä,  kokemuksilla ja ympäristötekijöillä on vaikutusta.

Asenteet rakentuvat vuorovaikutuksessa ja ovatkin usein yhteisöissä yhteisiä, koska ne tarttuvat yksilöstä toiseen. Ne voivat tulla sukupolvien takaa ja usein olemme niissä niin kiinni, ettemme edes huomaa niitä. Asenteet ohjaavat suhtautumistamme ja sitä, miten näemme ja koemme asioita. Asenteeseen vaikuttaa ihmisen arvot, motivaatio, tunteet ja persoonallisuuden piirteet. Tutkimusten mukaan asenne on keskeinen menestystekijä, sillä on jopa enemmän merkitystä menestykseen kuin osaamisella. Positiivisella asenteella on todettu olevan yhteys opiskelumenestykseen ja koettuun työn imuun.

Työvointiin vaikuttaa asenteen, ulkoisten ärsykkeiden ja kokonaisvaltaisesti koetun terveyden lisäksi organisaation kulttuuri ja toimintatavat, työn sisältö ja vaikutusmahdollisuudet työhön, työkavereiden välinen ilmapiiri ja johtamisen laatu. Ilmapiirin vaikutusta ei turhaan korosteta, sillä on vaikutusta työmotivaatioon, työtyytyväisyyteen ja tuloksiin. Vaikka nämä kaikki työvoinnin osatekijät olisivat kunnossa, voi yksilöllä mennä silti huonosti, koska jokainen katsoo sitä omien asenteidensa kautta.

Muutoksessa asenne uuden oppimista kohtaan on erittäin merkityksellinen tekijä onnistumiselle. Yksilöiden asenteet luovat muutoksen lähtökohdan. Tämän vuoksi tiedon antaminen on ratkaisevassa asemassa. Tiedottaminen ja avoin keskustelu mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennen negatiivisen asenteen muodostumista on tärkeää. Toisaalta, jos tätäkin asiaa tarkastelee positiivisesti, ei negatiivisuus muutoksessa ole pelkästään huono asia. Ensinnäkin se on luonnollista, se kertoo, että jotakin tapahtuu. Yksilö ymmärtää, että on tapahtumassa uudistumista mikä edellyttää kehittymistä ja vanhasta luopumista. Se kertoo myös, että yksilö on hyvin sitoutunut organisaatioon, hänellä on siinä jotakin niin tärkeää, että hän haluaa pitää siitä kiinni. Kritisointi saattaa myös tuoda esille asioita, jotka tekevät muutoksesta vielä paremman. Ilman kritiikkiä ei voi kehittyä. Esimies ei voi aina vaikuttaa asioihin ja tuleviin muutoksiin, mutta niihin liittyvien huolien kuunteleminen ja ymmärrys saattaa lievittää negatiivisia tunteita ja antaa kokemuksen tuesta ja kuulluksi tulemisesta.

Voiko asennetta sitten muuttaa ja voiko siihen vaikuttaa? Kyllä voi, mutta se on haastavaa ja hidasta. Kenenkään asennetta ei voi valita, mutta voimme vaikuttaa asioihin, jotka asenteisiin vaikuttavat. Asenteiden johtamisen edellytyksenä on, että ihmiset haluavat saavuttaa yhteiset tavoitteet ja että he luottavat esimieheen. Luottamusta ei voi ostaa eikä pakottaa, se pitää ansaita. Omalla tavoitelistallani luottamuksen ansaitseminen on ensimmäisenä. Asenteen lopullinen muuttuminen kuitenkin on yksilöstä itsestä kiinni, sillä asenne on myös valinta. Lähtökohtaisesti voi ajatella, että jokainen haluaa tehdä töitä optimistisen ja yhteistyökykyisen työkaverin kanssa ja jokainen haluaisi olla tällainen työkaveri.

Mikäli haluamme vaikuttaa työntekijöiden asenteisiin, meidän täytyy luoda määriteltyjen arvojen mukainen työpaikka ja saada ihmiset motivoitumaan. Jokainen yksilö kokee asiat omalla tavallaan ja vaikuttamiskeinot pitää miettiä yksilöllisesti. Sukupolvien ja persoonallisuuksien väliset erot täytyy huomioida. Esimiestyö onkin nimenomaan yksilön johtamista, ei ihmisten johtamista. Sisäisesti motivoitunut työntekijä on innostunut, aktiivinen ja tuottava. Työn tulee olla mielekästä, haastavaa, merkityksellistä ja tavoitteiden tulee olla realistisia. Työntekijöille täytyy luoda mahdollisuuksia ja toimintaympäristö, jotta heidän sisäinen motivaationsa kasvaa.

Motivaation johtaminen rakentuu ymmärrykselle ihmisen psykologisista perustarpeista. Tunne vapaaehtoisuudesta, osaamisesta, yhteenkuuluvuudesta, onnistumisesta, hyväksytyksi tulemisesta ja arvostuksesta ovat motivoituneisuuden perusteita. Näitä seikkoja tukemalla esimies auttaa työntekijöitä löytämään oman sisäisen motivaationsa.

Onnistumisista palkitaan, osaamista kehitetään, kehittämistyötä tehdään yhdessä, annetaan vastuuta ja tuetaan omaehtoisuutta. Tutkimusten mukaan omaehtoisuuden tukeminen muokkaa työntekijöistä heidän persoonaansa myönteisempiä. Käskytyksestä puolestaan seuraa vastuullisuuden ja innovatiivisuuden vähenemistä.

Yksi tärkeimmistä työkaluista työntekijän motivaation ja työvoinnin kehittämisessä on avoin ja vastavuoroinen keskustelu, mikä vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja molemmilta osapuolilta. Esimiehen tehtävänä on tukea ihmisiä oman oivalluksen kautta saavuttamaan tavoitteensa ja hyödyntämään omaa potentiaaliaan.

Rajapinnat tällä pelikentällä ovat hiuksenhienoja. Työnantajan direktio-oikeuden ja työntekijän autonomian välillä tasapainoileminen on yksi johtamisen suurimmista haasteista. Johtaminen vaatii tunneälyä, sosiaalisia taitoja ja ennen kaikkea kykyä johtaa itseään ja muuttaa omia asenteitaan. Myös johtaminen on asenne mikä tarttuu.


Sari Mäki
vt. osastonhoitaja
kirurgian vuodeosasto 4

- - - -

 

30.12.2017 Ihminen ihmiselle, työkaveri työkaverille
 

Kulunut vuosi on ollut muutosten aikaa monellakin saralla. Paniikki iskee pelkästään omaa elämää ja sen muutoksia miettiessä, saatikka sitten terveydenhuollossa ja yhteiskunnassa meneillään olevia muutoksia ajatellessa. Oman elämäni suurin muutos liittyi siihen, että aloitin vuoden 2017 alussa uudessa tehtävässä operatiivisena tulosaluejohtajana.

Tämä kulunut vuosi on ollut yhtä suurta ylä- ja alamäkeä. Tuntuu siltä. että melko tasainen koti-Suomi on muuttunut Alppien Itävallaksi, jossa noustaan yhtä vuoren seinämää ylös  ja

  Katja Hämeenoja

huristetaan vauhdilla toista alas. Ei siinä mitään, olen tuosta pienestä alppimaasta aina pitänyt ja kadehtinut sen vuoristoista kauneutta. Vauhti vaan välillä ahdistaa…

Olen joutunut ottamaan kantaa moniin asioihin: osasta olen tiennyt jotain, osasta luullut tietäväni ja kolmannesta ei ole ollut mitään hajua. Olen avannut suuni oikeissa ja väärissä paikoissa aiheuttaen sanomisillani muille ihmisille mielihyvää ja mielipahaa. Mielenkiintoista on ollut huomata, miten samat sanat ovat aiheuttaneet erilaisen tunnetilan erilaisissa ihmisissä. Nopeiden päätösten ihmisenä olen hermostunut kokouksissa, joissa asiat eivät ole edenneet haluamallani vauhdilla, mutta samalla olen itse jarruttanut vauhtia ja aiheuttanut muille ahdistusta jakamalla toistuvasti omia mielipiteitäni eri asioista.

Tämän vuoden suurilla ylämäillä ja alamäillä on ollut yksi yhteinen nimittäjä: puhuminen. Iloista ja suruista selviää puhumalla, tarvittava puheen määrä vaihtelee koetun tunteen mukaan. Iloisista asioista puhuminen jää joskus vähemmälle, sitä meidän kaikkien tulisi tehdä enemmän. Meillä naistentaudeilla nauretaan välillä paljon, osa jutuista saattaa mennä jo huonon maun puolelle, mutta ne lähentävät meitä ja auttavat meitä jaksamaan surullistenkin asioiden yli. Saimmepa jopa kandiviikon jälkeen yhdeltä kommenttia, että meillä näyttää olevan harvinaisen mukava työyhteisö! Lisäksi viikon positiivisin kokemus oli ollut se, että joku meistä oli muistanut kandi-paran nimenkin.

Puhuminen on tärkeää. Meidän pitäisi opetella puhumaan enemmän, käyttämään puhetta työyhteisössämme vahvistamaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ei se vaadi paljoa, yhden tervehdyksen siellä ja lyhyen juttutuokion täällä. Hissimatkan aikana voi vaihtaa sanasen tai portaissa huohotuksen seasta kähistä huomenen. Joskus pieni positiivinen palaute tai toisen huomioiminen tekee ihmeitä. Huono päivä voi muuttua hyväksi tai hyvä päivä vielä paremmaksi. Vieläkin tuntuu hyvältä kun ensiavun käytävällä joku työkaveri huikkasi perään että ”sinä olet sitten mukava lääkäri”!

Puhuminen on tärkeää myös johtamisessa. Esimiesten tulee jutella työntekijöidensä kanssa, muuten ei voi tietää mitä ympärillä tapahtuu ja miten työyhteisö voi. Esimiesten tulee olla helposti lähestyttäviä, jotta työntekijät uskaltavat tulla puhumaan vaikeistakin asioista tai havaitsemistaan epäkohdista. Esimiesten täytyy olla myös paikalla, jotta tällaiset keskustelut onnistuvat. Illan pimeinä tunteina päivystyksessä on hyvä istahtaa 6. kerroksen kahvihuoneeseen juttelemaan muiden töissä olevien kanssa työntekijä työntekijänä, ihminen ihmisenä. Niitähän me kaikki ollaan, ihmisiä. Eikä kukaan meistä pärjäisi täällä ilman toisia.

Haluan haastaa kaikki sairaalamme työntekijät puhumisen talkoisiin: tehdään meidän sairaalasta avoimempi, iloisempi ja puheliaampi vuonna 2018!

Katja Hämeenoja
Operatiivinen tulosaluejohtaja

- - - -

20.12.2017 Siivouspäällikön kalenterikatsaus
 

Päivi Kontkanen  

Kohdalleni osui vuoro kirjoittaa jotain Kymppiblogiin. Edellisen blogini kirjoitin vuonna 2015 ja olin tuolloin näköjään huolestunut työvoiman saatavuudesta. Merkkejä vaikeuksista oli silloin ilmassa ja nyt vuonna 2017 se on konkretiaa, puhtausalalle on hyvin vaikea saada osaavia työntekijöitä.Siksi tuota aihetta ei voi tässäkään kirjoituksessa täysin sivuuttaa.

Mutta onhan toki muutakin muisteltavaa näin vuoden kääntyessä kohti loppuaan. On hyvä hetki summata tapahtunutta. Että miten se meni niinku omasta mielestä?


Kertasin vuoden 2017 tapahtumia selailemalla kalenteria taaksepäin ja muistelemalla. Löytyi paljon merkintöjä, joista osa hyvin tarkkoja ja osasta ei millään saa selvää, mihin kirjauksella viitataan. Tänä vuonna on ”juna” kulkenut hirmuista vauhtia, organisaatiomme on ollut mukana monessa muutoksessa. Ei ihme, että merkintöjen selkeys on joskus ollut vähemmän tärkeää.

Kun organisaatiossa tapahtuu muutoksia, kaikki heijastuu väistämättä tukipalveluihin. Joskus muutoksiin on aikaa varautua, mutta hyvin usein käy niin, että viesti muutoksesta saavuttaa tukipalveluiden toimijat aivan viime tipassa. Silloin on vain tehtävä nopeasti parhaita mahdollisia ratkaisuja, jotta sairaalan pääasiallinen tehtävä, potilaiden hoitaminen, sujuisi mahdollisimman kitkattomasti.

Palveluyksiköiden tehtävä on ilman muuta palvella ja tukea, mutta parhaiten se onnistuu, jos tietoa jaetaan riittävän aikaisin ja mahdollisimman laajasti. Uskon, että puhun muidenkin tukipalveluyksiköiden suulla, kun sanon, että aina meitä ei muisteta ottaa jakelulistoille ja yhteisiin pöytiin riittävän ajoissa. Ja kuitenkin me yhdessä muodostamme tämän sairaalan ja yhdessä me vastaamme potilaiden hyvästä hoidosta.

Yksi sana, jonka kalenteristani panin merkille, oli haastattelu. Se sana toistui hyvin usein. Jos ennen oli niin, että työntekijät tulivat ”jäädäkseen”, niin enää näin ei todellakaan ole. Olemme saanet huomata, että paitsi eläkkeelle jäämisten, myös työpaikan vaihdosten myötä, paikkoja vapautuu tiuhaan. Kuntarekry-sivuston käyttäminen ja yhteistyö toisen tukipalvelun, henkilöstötoimiston, kanssa on tullut tutuksi minulle ja yksikön lähiesimiehille.

Olemme vuoden aikana palkanneet vakinaisiin ja määräaikaisiin toimiin kymmeniä laitoshuoltajia, pidettyjen haastattelujen määrä on suuri! Työntekijöitä on haalittu kautta Suomen maan ja myös maahanmuuttajista olemme saaneet arvokkaita työntekijöitä. Välillä pätevien hakijoiden määrä on ollut niin pieni, ettei kaikkia vakansseja ole saatu täytettyä – käymme muiden puhtausalan toimijoiden kanssa todella kovaa kilpailua ammattitaitoisesta työvoimasta. On tärkeää säilyttää Lshp houkuttelevana työpaikkana ja puhtaus- ja huoltopalvelut kiinnostavana yksikkönä tehdä laitoshuoltajan työtä.

Juuri tehdyssä Kevan työhyvinvointikyselyssä oli kysymys: ”Suosittelisitko nykyistä työpaikkaasi tuttavillesi? Kun vertaa nyt saatua tulosta vuonna 2013 tehdyn kyselyn vastaavaan, huomaa, että organisaation keskiarvo tuon kysymyksen kohdalla on laskenut 79 %:sta 67,3 %:n. Puhtaus- ja huoltopalveluissa suunta on parempaan – vuonna 2013 vastaajista 83 % suosittelisi työpaikkaansa ja vuonna 2017 niin tekisi 88 %. Jotain on varmasti tehty hyvin ja oikein, kun luku on noinkin iso. Mutta siihen ei voi tuudittautua, että ”viidakkorumpu” yksistään toisi riittävän määrän työvoimaa meille.

On tärkeää pitää rivit suorassa talon sisällä – osaamisen ja koulutuksen arvostaminen, työn ja johtamisen laatuun panostaminen, halu tehdä hyvää yhteistyötä sekä taloudellinen tehokkuus ovat keskiössä yksikkömme toiminnassa. Tuore Keva-kysely osoittaa, että työmaata meillä on luottamuksellisen ilmapiirin luomisessa sekä ristiriitojen ratkaisemistaidoissa.

Kalenterimerkinnöistä löytyy myös paljon sanoja, nimiä, päivämääriä, kirjauksia sekä ajatuksia, jotka osoittavat kuluneelle vuodelle asetettujen tavoitteiden mukaisia askelmerkkejä -  ja tehtävistä osa on vain tulla tupsahtanut työpöydälle, pyytämättä. Esimerkiksi tällaisia merkintöjä löysin: ”ATP-mittausten aloitus leikkaus- ja anestesiaosastolla, osaamisen kehittämisen pilotointi alkaa kolmen lh-tiimin kanssa, laitoshuoltajan AT:n oppisopimukset, tutkinnonosat ja näyttöjen arvioinnit, tarjouspyynnön valmistelu Valtakadun tiloihin, Muonion-Enontekiöön liittyvä suunnittelupalaveri, miten saada Huddlaus käynnistymään, laitoshuoltajien työvuorojen ja työalueiden uudistus tiimissä 9, tiimikehityskeskustelut aikataulutettava ja sisältö päätettävä, koulutus Kolarin tk:n henkilökunnalle, kolmikantapalaveri Attendolla, tehon remppa alkaa.

Arvaatte varmaan, että tätä listaa olisi voinut jatkaa vielä monella merkinnällä. Tekemistä ja askaretta on meillä kaikilla ollut paljon, joten millään lailla ainutlaatuinen luettelo tuo ei ole. Mutta osoittaa ehkä sen, että kukaan meistä ei ole täällä yksin, eikä vain omaa agendaansa toteuttaakseen. Me yhdessä muodostamme organisaation, ja saamme toiminnan joko tökkimään tai rullaamaan.

Vuonna 2017 puhtaus- ja huoltopalveluissa on saatu paljon aikaan. Ammattitaitoiset ja sitoutuneet työntekijät – laitoshuoltajat, ompelijat, siivoustyönohjaajat ja siivoustyönjohtajat ovat arvokkaalla panoksellaan varmistaneet turvalliset ja siistit hoito- ja työskentelytilat kaikille tilankäyttäjille. Hyvää työtä, lämmin kiitokseni kaikille!

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!

Päivi Kontkanen
Siivouspäällikkö

- - - - -
 

10.12.2017 Lähelle on vaikea nähdä…
 

Iltapäivällä kiirehdin lentokentälle…Hämmästyin väentungosta. Olihan tavallinen arkipäivä. Turvatarkastukseen kiemurteli aulassa serptiinimäinen jono matkustavia ja monikielinen puheen sorina täytti odotusaulan.

Mietin, oliko vastikään toteutettu Rovaniemen lentokentän remppa sittenkin liian pieni. Aulahan oli tupaten täynnä väkeä…mm parikymmentä metrin mittaista italiaanoa hälisten odottelemassa paluulentoaan aikuisten kera.. lapset hihkuivat ilmeisen tyytyväisinä. Olivat nähneet Santan ja snow-ta…unelmat toteutuneet ja joulu saa nyt tulla...

Tuula Toljamo

Tuntui hämmentävältä kotoisalla Rovaniemen kentällä istua ja ihmetellä moista puheen sorinaa…jos sellaista olikin maailman metropoleissa…mutta että täällä…

Illalla paluulento oli jo Helsingistä lähtiessä reilusti myöhässä räntäsateessa.. matkaan päästyämme kello alkoi lähestyä iltayötä  iso kone täynnä turisteja. Oltiin menossa kohti aitoa Joulupukin maata. Britti -isä verrytteli lastensa kanssa ”…Jingle bells, jingle bells…”. Koneen laskeutuessa Rovaniemelle ikkunasta näkyi pimeyttä ja lunta…voi sitä lasten kiljahtelua ”..snow snow snow…”. Ajatella.. pienten ihmisten väsymyksestä tai matkarasituksesta ei ollut tietoakaan leikki-ikäisten hihkuessa innosta lunta nähdessään..Ja itse hiukan hermostuneena edessä olevia lumitöitä miettien ja sitä, miten pääsen aamulla pihalta tielle ja ajoissa töihin … jaksanko nousta tarpeeksi aikaisin aura-auton siirtämää jääpaltetta kolaamaan.
Taksin ikkunasta näki huurteisina hohtavat puut pimeyttä vasten... kyllä se säväytti: Kyllähän meillä on kaunista! Taksimies kertoi jutun amerikkalaisesta matkustajasta, joka oli ihmetellyt sitä, kuinka ihmeessä suomalaiset ehtivät puutkin joka paikasta spreijaamaan kauniin valkoisiksi…

Kyllä meillä on kaunista. Kyllä meillä on rauhallista. Kyllä meillä on mahdollisuus hiljentyä. Ja tilaa löytyy jokaiselle… Miksi siis on niin vaikea nähdä sitä, mitä lähellä on.. Sairaalassa katto on ehjä. Ei palele. Työaika jokaisella tarkkaan tiedossa. Ruokatauot ja kahvitauot. Palkkakin tulee tismalleen luvattuna ajankohtana, eikä melkein…työsuojelulliset näkökohdat huomioitu. Nämä eivät ole itsestään selviä asioita ympäri maailman. Eikä tarvitse mennä kovinkaan kauas Suomen rajoilta, kun jo aukeaa aivan toisenlaiset näkymät.
Kävin syksyllä Pietarissa tubiasioissa tutustumassa infektiotilanteeseen, paikallisiin kollegoihin ja heidän työympäristöönsä. Niin erilaista. Niin toisenlainen tapa hahmottaa asioita ja hoitaa. Niin lähellä.  Miksi siis itse ei olla tyytyväisiä?  Miksi tekee mieli vielä valittaa tai huokailla vähintään sitä, mitä ei ole…

On niin vaikea muistaa ajatella tyytyväisenä: kiva kun saan olla suomalainen. Kiva kun olen saanut yhteiskunnalta hyvän koulutuksen. Kiva kun saan mukavien ja osaavien ammattilaisten kera tehdä tätä arjen potilastyötä. Kehittyä ja kehittää. Kiva kun on avoin yhteiskunta. SOTEnkin kehitysvaiheista, vaikeuksista, vaihtoehdoista ja suuntalinjoista kerrotaan avoimesti joka tuutissa aivan kyllästymisen saakka.. saamme jokainen arvostella, arvioida, kirjoittaa lehtien mielipidepalstalle yhteiskunnan tilasta ja terveyspalveluistakin oman näkemyksemme.

Taisi olla vuosikymmeniä sitten biologi Konrad Lorenz, joka pohti, että ihmisellä on taipumus unohtaa mitä hänellä on …kunnes joku tapahtuma tai asia voimakkaasti ja äkillisesti pysäyttää ja jos siitä henkilö selviää, niin on mahdollisuus nähdä tutut kuviot arvokkaina ja kiitollisin mielin. Ainakin hetken.
Entä jos kuitenkin yrittäisin oppia päästämään irti aikuisen huolista edes hiukan ja altistuisin pienten lasten vilpittömälle ilolle lähellä olevista ja osin aikuiselle itsestään selvistä huomaamattomista asioista tartuttaen sen ilon itseeni hyvän mielen tuottajana? Lupaan yrittää jouluna hiljentyä … antaa hetken mennä ja toisen tulla …kun en kerta päivystäkään.

Joulurauhaa!
 

Tuula Toljamo
Ylilääkäri
Keuhkosairaudet