Kymppi-blogi / Helmikuu 2017

 

10.2.2017 Terttu Kurttila: Aika ennen SOTEa
20.2.2017 Sanna-leena Välikangas: Täytyy päättää mitä päättää- ajatuksia päätöksenteosta
28.2.2017 Pekka Valmari: SOTE – Miten todella saada parempaa halvemmalla?

 

28.2.2017 SOTE – Miten todella saada parempaa halvemmalla?
 

Pekka Valmari

 

SOTE lähestyy. Ilmassa on paljon suunnitelmia, lakimuutoksia, keskusteluja ja epävarmuutta, huoltakin.

Suurten muutosten ja myllerrysten aikana kurssin säilyttäminen ja hyvän päämäärän mielissä pito on vaikeampaa kuin muulloin – mutta sitäkin tärkeämpää.  Niistä on pidettävä kiinni, jottei ponnistelu mene hukkaan..

Palautetaan mieliin, mistä nykytilaan on tultu. Suomi on maailman ykkösmaita monessa asiassa, myös terveydenhuollossa. Äitiys- ja lastenneuvolajärjestelmä varmisti tasa-arvoisen hyvä hoidon kaikille, ja maamme imeväiskuolleisuus laski paljolti sen ansiosta yhden sukupolven aikana kehitysmaatasolta 1980-luvulle tultaessa maailman pienimmäksi! (Tämä hyvä ja kattava järjestelmä on syytä säilyttää vapaan valinnan ulkopuolella.) Vastaavasti kansanterveyslaki varmisti 1970-luvulla perusterveydenhuollon tasa-arvoisesti kaikille.

Meillä on huippututkimusta ja vaikuttavia hoitotuloksia.  Pohjois-Karjala -projekti pelasti paljon terveitä elinvuosia. Suomalaislääkärien panos oli olennainen astman tunnistamisessa tulehdustaudiksi – ja Suomesta tuli maailman ensimmäinen maa, jossa astmalääkitys kohdistui enemmän tulehduksen parantamiseen kuin oireiden hetkelliseen helpottamiseen. Lasten kohdalla astmakuolemat katosivat ja sairaalahoitojen tarve väheni niin, etteivät tiedelehtien ulkomaiset asiantuntijat uskoneet tuloksia – niistä kirjoitettaessa iso osa artikkelia piti käyttää tulosten aidoiksi todistamiseen. Omassa sairaalassamme on kehitetty vastasyntyneiden kuolemia osaltaan estävä seulontamenetelmä, jolla nykyisin tutkitaan jokseenkin kaikki maassamme syntyvät lapset.

Maamme terveydenhuollon osuus kansantuotteesta on ollut kohtuullinen. Olemme tuottaneet halvalla hyvää. Mutta nyt maa elää yli varojensa ja terveyskulut nousevat jyrkästi – on pakko säästää. Aiempien kaltaisia luovia ratkaisuja ja viisaita linjauksia tarvitaan kipeästi myös nyt. Niitä tarvitaan, jotta SOTEsta saataisiin se hyvä, jota odotetaan: Entistä parempaa, halvemmalla.

Tavoite on haastava. Uudistuksen raamien puitteissa on suuria mahdollisuuksia – ja riskejä. Molempia kätkeytyy myös maakunnallisen SOTE-hallinnon rakentamiseen. Riippumatta sen yksityiskohdista olisi joka tapauksessa tärkeää varmistaa, että tuleva poliittinen päätöksenteko ja virkamiehet saisivat tuekseen luotettavan mekanismin, joka tuottaa riittävästi hyvää, tuoretta ja luotettavaa faktatietoa suunniteltavien ja toteutettavien terveyden- ja sairaanhoitovalintojen terveydellisistä ja taloudellisista vaikutuksista.

Vaikuttaa siltä, ettei valtio ehkä tule avustamaan maakuntia tässä suhteessa riittävästi ohjaavilla säädöksillä, jollaisilla säästötoimien viisasta kohdentamista voitaisiin lisätä. Aluehallinnolle jäävä haaste on suuri; monet parhaista ja turvallisimmista säästöratkaisuista on mahdollista löytää vain hyödyntämällä eri lääketieteen alojen yksityiskohtaisempaa tuntemusta. Toivotaan tulevalle maakuntahallinnolle hyviä työedellytyksiä ja riittäviä tietolähteitä tulevaisuudessa. Alla vielä esimerkkejä säästömahdollisuuksista – saa vapaasti kopioida!

Osassa tauteja seurantakäyntejä voinee turvallisesti harventaa tai siirtää niitä digitaaliseksi etähoidoksi, jollaista meillä jo kokeillaankin. Mutta jos vaikkapa diabeetikkojen seurantaa heikennetään osana yleistä säästölinjaa, se huonontaa hoitotasapainoa ja tuottaa ajan myötä potilaille odotettua aikaisemmin työkyvyn vieviä vakavia komplikaatioita – sekä maakunnalle todella kalliita laskuja niiden hoidosta. Yksi ainoa diabeettisen munuaisvaurion dialyysihoitovuosi maksaa 50 000 - 70 000 euroa. Panostamalla hoitoon näitä voitaisiin myöhäistää monilla vuosilla ja vähentää niiden määrää nykytasosta, vieläpä estää ne riittävän hyvällä hoidolla kokonaan yhä useamman potilaan kohdalla! Lapsidiabeetikkojen kohdalla tämä on realistinen tavoite, johon Ruotsissa ollaan jo pääsemässä. Se voi maksaa nyt hieman enemmän – mutta säästyvällä rahalla tekisi todella paljon.

Järkevää säästöä olisi siis heikentämisen sijasta tehostaa halvoilla tai vaikka vähän kalliimmillakin keinoilla sellaisten tautien seurantaa, joissa parempi hoito parantaa potilaiden ennustetta ja elinajanodotetta. Tämä ei koske vain tyyppien 1 ja 2 diabetestä. Suora säästö on löydettävä ongelmien ehkäisystä, hyödyttömien hoitojen karsinnasta ja menetelmien ja hoitoprosessien kehityksestä. On useita kansantauteja, joiden hoitotulokset ovat kaukana tavoitteista ja huolellisempi hoito toisi suurta säästöä – esimerkiksi verenpaineen ja kolesterolitasojen parempi hoito ehkäisisi sydänsairauksia ja aivoverenkiertohäiriöitä.

Saavutammeko todella parempaa halvemmalla, riippuu paljolti siitä, millaiseksi valinnan vapauden tuoma kilpailu muuttaa hoidot. Se voi todella tuottaa kestävääkin säästöä – mutta ainoastaan hyvin ohjattuna. Muuten elämänmittaisten säästöjen tavoite karkaa ulottumattomiin. Tulevat säästöthän jakautuvat lyhyellä tähtäimellä kahteen tuntemattoman kokoiseen osaan, yritysvoitoiksi ja maakuntatalouden tueksi, jolloin pitkän tähtäimen suursäästöjä ei ilman hyvää ohjausta jaksettane tavoitella.

Tulossa oleva, hoitovastuulle otetun väestön määrään (kapitaatioon) perustuva maksuperiaate johtaa siihen, että potilaat pyritään hoitamaan mahdollisimman halvalla – mieluiten kohtaamatta kokonaan. Tällä saavutetaan kyllä lyhyen tähtäimen säästöjä. Mutta toimintamalliin liittyy suuri pitkäaikaissairauksien seurannan heikkenemisen ja terveydenhuollon kehityksen hidastumisen vaara. Se johtaisi pidemmällä aikavälillä kasvavaan tautitaakkaan ja varsin suuriin, turhiin lisäkustannuksiin.

Maakuntahallinnon vastuulle jää suuressa määrin sen takaaminen, että säästöt hankitaan turvallisista ja hyvää kehitystä tukevista kohteista ja jaetaan oikeudenmukaisesti kaupallisten toimijoiden kanssa. Uhkakuvien toteutumisen sijasta kehitystä voitaisiin ohjata tavoitteita kohti päämäärätietoisesti suunnitellulla kilpailutuksella. 

Kapitaatiokorvaus on matala, ja yritysten on oltava kannattavia. Voittoa tulisikin saada merkittävämmin vain hoidon laadun parantamisesta – tällöin yritysten ketteryys ja hyvä kehityskyky koituisivat kaikkien osapuolten eduksi. Tilanne, jossa ennusteen kannalta olennaiset tautimittarit osoittavat yrityksen kontolla olevien kansalaisten hoidon hyväksi, täytyy tehdä yrityksille kaikkein kannattavimmaksi. Hyvästä tulee saada kannusteeksi voittoa niin paljon, että sen tuottaminen kannattaa, huonoon ja varsinkaan huononevaan laatuun maakunnan ei pidä tuhlata rahojaan. Tällöin järjestelmä kehittäisi itse itseään, asiakkaiden etu säilyisi kärkenä win-win -tilanteessa ja saisimme parempaa halvemmalla. Voitaisiinkohan mittareita alkaa pian suunnitella yhdessä?

Pekka Valmari
Lastentautien ylilääkäri

- - - - - -

20.2.2017 Täytyy päättää mitä päättää- ajatuksia päätöksenteosta

 

Sanna-Leena Välikangas  

Kuten tiedämme, ympärillämme valmistellaan, sekä valtakunnan että organisaatiomme tasolla, muutoksia, joilla on suuria vaikutuksia tulevaan työelämäämme sekä myös henkilökohtaiseen arkeemme. Odotamme malttamattomina askelia, joiden mukaan voimme alkaa suunnitella toimintoja. Suuntaviivoja odotellessa olen pohtinut päätöksenteon valmistelua.

Olen kuullut toteamuksen, että päätöksentekeminen on helppoa; Täytyy vain päättää mitä tehdään.  Yksinkertaisuudessaan se onkin juuri näin. Ja kun päätös koskee vain yksilöä itseään, toteamus on lähellä totuutta, koska silloin vastaa seuraamuksista vain itselleen.

Työelämässä päätöksentekemistä voidaan tarkastella päätöksentekijän, päätökseen kohdistuvan yksilön sekä organisaation näkökulmasta. Kun tehdään päätös, joka ohjaa toisten toimintaa, ei päätöksentekeminen olekaan niin yksinkertaista, kuin yllä esitetyssä toteamuksessa väitettiin. Päätöksenteon lisäksi päätös tulee saattaa toteen ja valvoa sen toteutumista. Uskon, että mitä perustellumpi ja tasa-arvoisempi päätös on, sitä helpompi se on toimeenpanna ja valvoa. Jotta päätös asettaa edellä kuvatut vaateet, tulee sen valmisteluun ja harkintaan käyttää riittävästi resursseja.

Päätöksentekijä tarvitsee tietoa päätöksensä tueksi. Osa päätöksistä kaipaa ripeää toimintaa, jolloin ei ole mahdollisuutta laajaan tiedonkeruuseen. Silloin korostuu päätöksentekijän substanssiosaaminen, jolloin hän voi tehdä nopeitakin päätöksiä ammattitaitonsa, jo asiasta opitun tiedon, turvin. On tärkeää, että henkilöt, joilla on substanssiin liittyvä osaaminen, ovat tekemässä siihen liittyviä päätöksiä, mikä mahdollistaa päätöksenteon oikeellisuuden ja ketteryyden. Kun päätökset koskettavat toista yksilöä tai joukkoa henkilöitä, korostuu päätöksenteon tasa-arvoisuus. Mielestäni päätöksen tasa-arvoisuus ei tarkoita, että jokainen tulee aina kohdelluksi samalla lailla vaan, että jokainen tulee kohdelluksi samalla lailla samanlaisessa tilanteessa. Erityisesti nopeissa päätöksissä on tärkeää erottaa tunne ja asia toisistaan, jotta päätös on tasa-arvoinen. Toisinaan niiden erottaminen voi olla haastavaa ja on tarpeen ottaa asiaan etäisyyttä. Usein ”yön yli nukkuminen” ja tunnelatauksen laantuminen tekee päätöksistä tasa-arvoisempia.

Ajoittain on vaikea tietää mitä tietoa tarvitaan päätöksenteon tueksi ja silloin helposti ajaudutaan käyttämään tunneperäisiä mutuperusteluja. Tunteet ovat inhimillisiä, osa meitä jokaista, niiden avulla on helppo vedota suureenkin joukkoon ja saada päätökselle hyväksyntää, oikeutusta. Tunteen kautta tehty päätöksen valmistelu on harvoin tasa-arvoinen ja organisaation toiminnasta lähtevä. Tunteeseen on myös helppo samaistua, jolloin se voi vääristää päätöksentekijän objektiivisuutta. Kun voimakas tunne ohjaa toimintaa, voi se estää päätöksenvalmistelijoita etsimästä faktatietoa ilmiöstä sekä myös estää tiedon sisäistämistäkin.

Maailma on täynnä tietoa, on tärkeää löytää päätökseen liittyvä oleellinen tieto. Tiedämme, että tietoa voidaan tuottaa tutkimalla ilmiötä, perehtymällä jo tehtyihin tutkimuksiin, haastattelemalla kokemuksia, tutustumalla tilastoihin jne. Tiedon erimuotoja on paljon, joista jokainen on relevantti eri asiayhteyksissä. Työelämässä tehdään toimintaan liittyviä päätöksiä, joiden taustalla olevan tiedon tulee olla luotettavaa, ei mielikuviin ja muistoihin perustuvaa.

Usein päätöksen odottelu jähmettää nykytoimintaa ja hidastaa tulevan suunnittelun. Päätösprosessin kulusta tietämättömät epäilevät, että odotellaanko päätöstarpeen poistuvan itsestään. Toki joskus näinkin voi käydä, mutta yleensä päätöksen odottelu on herättänyt uuden ilmiön, joka herättää tarpeen uusille päätöksille. Tarvitaan rohkeutta tehdä päätöksiä ja viedä ne toteen, koska jokainen päätös ei ole kaikkien mieleen. Kun päätöstä tehdessä on ollut käytettävissä ajantasaisen tieto, voi samaan tietoon tukeutua päätöstä perusteltaessakin. Tieto lisää rohkeutta tehdä päätöksiä.

Tehdään hyviä tietoperäisiä päätöksiä työelämässä ja vedotaan tunteisiin kotona halutessamme saada tahtomme läpi!
 

Sanna-Leena Välikangas
vs ylihoitaja, avohoito ja tutkimus

- - - - - -

 

10.2.2017 Aika ennen SOTEa
 

Terttu Kurttila  

Useat meistä jakavat elämän ennen ja jälkeen tietyn merkittävän tapahtuman. Vanhempamme ja isovanhempamme kertoivat elämästään, mitä tapahtui ennen ja jälkeen sotia.

Tulevaisuudessa lapsemme ja lapsenlapsemme muistelevat meidän puhuneen ajasta ennen sotea kenties jälkeenkin soten. Mitkä onkaan soten todelliset tavoitteet ja toteutuuko sote tasapuolisesti Lapissa asuville ihmisille.

Lapin Lastensairaalan perustamisesta tulee kuluvan vuoden lokakuussa 65 vuotta, oltuaan 6 vuotta ennen sitä nimeltään SPR:n lastensairaala ja sittemmin Lapin lastenlinna. Palaamme lokakuussa lastensairaalaan historiaan ja huimaan lastensairaanhoidon kehitykseen.

”Elämme jatkuvaa muutoksen aikaa, mitä muutoksia onkaan tapahtunut viimeisen 5 vuoden aikana. Kun ajattelee työelämää 5 vuotta eteenpäin, mitä tapahtuu esim. sote, uusia ATK-ohjelmia jne. jne. Voi kun tulisi sellainen aika, että saisi toteuttaa hoitotyötä täysillä ilman keskeytyksiä ja sitä kaikkea ylimääräistä sälää” tässä oli lainausta yksikkömme sairaanhoitajien tammikuisesta aamukeskustelusta.

Työntekijöillä on suuri palo tehdä työtä lasten/nuorten ja heidän perheiden parhaaksi.  Tavoitteena on, että perheet saavat asianmukaisen hoidon, kohtelun, tunteen ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisesta. Kaikki lähtee kunnioittavasta perheen aidosta kohtaamisesta. Jokaisesta tapaamisesta muodostuu asiakaskokemus ja sillä on kauaskantoiset vaikutukset olipa kokemus sitten positiivinen tai negatiivinen. Jos työssämme emme heti alussa aidosti huomioi lasta/nuorta, peli on jo lähes menetetty. Mikäli ensikohtaaminen meni pieleen, jatkossa joudumme käyttämään huomattavasti enemmän aikaa ja resurssia saadaksemme lapsen luottamuksen takaisin.

Lähiesimiehen tehtävä on mm. työntekijöiden tukeminen, kuunteleminen, yhdessä ratkaisuja hakien, esimerkkiä näyttäen, positiivisuus jne. Mistä esimies saa tukea ja voimaa työssä jaksamiseen. Tietenkin omalta esimieheltä, jonka luo on matala kynnys ja kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Vertaistuki kollegoilta, keskustelut, ohjeet, opastukset samassa veneessä olevien kanssa, on ihan huippua, Iso Kiitos Teille, että olette olemassa.

Välillä esimiehen tulee käydä myös itsensä kanssa kehityskeskustelu ja tehdä itsetutkiskelua, varsinkin tilanteissa, kun ihmettelee miksi tuntuu tältä. Kun oppii ymmärtämään ja tuntemaan itseään enemmän, on helpompi ajatella järjellä tilanteissa, joissa tunteet yrittävät viedä vallan. Tulee muistaa antaa itselle myös hyvää palautetta onnistuessaan.  Itsensä kanssa jutustelu on haastavaa, toivottavasti kehittävää.

Useat tekevät vapaa-ajalla täysin päinvastaista kuin oma työ, ja kokevat sen edistävän työstä palautumista. Itse nautin käsillä tekemisestä, siinä saa jotain näkyvää aikaiseksi, jota harvemmin huomaa omassa työssään. Luonto, varsinkin kesäinen ”hillajänkkä” lähteen vierellä nokipannukahvilla, on jotain sellaista johon tekee mielikuvamatkaa pitkin vuotta. Ei niinkään ne hillat, vaan se luonnon rauha ja hiljaisuus.

Paikallisessa sanomalehdessä oli viikonloppuna HUS:n lastensyöpäosaston pitkän uran tehneen nyt eläkkeellä olevan lastenlääkärin haastattelu. Hän kertoi nähneensä huiman kehityksen syöpää sairastavien lasten syöpähoidossa. Hänellä säilyi palo työhön kunnes jäi eläkkeelle 68 vuotiaana. ”Silti työ vaati täydellistä nollausta ja lomien viettoa mahdollisimman kaukana kaikesta, sellainen paikka löytyi Lapin tuntureilta. Kun tunturin huipulla katsoo kauas ja tuuli jylisee korvissa, siinä ei tarvitse edes ajatella mitään”.

Kun työ ja vapaa-aika ovat sopivassa sovussa keskenään, työasioiden pohtiminen juoksu- tai hiihtolenkillä ei tuota ahdistusta. Päinvastoin moni asia saattaa jopa ratketa kuin itsestään, taitaa alitajunta prosessoida.

Olipa tuleva sote minkälainen tahansa, terveyden- ja sosiaalihuollossa jokaisen työntekijän tulee jatkossakin kohdata ihminen. Jokaisen tulee huolehtia omasta jaksamisestaan ja toistemme tukemisesta. Välillä pidämme lomaa ja toivottavasti työstä palautuminen onnistuu, että saamme valmiuksia kohdata niin potilaita, heidän läheisiään kuin työkavereitakin.

Tulevia muutoksia ja sotea odotellessa toivon teille jokaiselle työstä palautuvaa vapaa-aikaa ja kevätlomia.

Terttu Kurttila
Osastonhoitaja
Lastensairauksien poliklinikka

Lainaus Positiivareilta:

EI SE TYÖ, VAAN ...

Hyvissä sairaanhoitajissa on yksi yhteinen piirre - he pitävät ihmisistä enemmän kuin lääketieteestä.

Tässä on johtolanka siihen, miten löydät merkityksen työurallesi. Työllä ei ole niin väliä! Työnteko on keino olla yhteydessä ihmisiin. Työn tuoma tyydytys riippuu siitä, miten palvelet ihmisiä.

  pizzamies

"Palveleva ihminen" kuulostaa valitettavasti orjuudelta tai uhraukselta. Sitä se ei ole. Se tarkoittaa yksinkertaisesti, että ihminen tietää saavansa iloa antaessaan itsestään jotain ainutkertaista. "Palveleminen" voi olla opettamista tai ihmisten hoitamista. Se voi olla sitä, että myy ihmisille kauniita kukkia tai korjaa hymyssä suin heidän lämpöpattereitaan. Kysymys ei ole toimenkuvasta. Kysymys on filosofiasta.

Yhteiskunnassa uraa arvioidaan usein tohtorintutkinnoilla ja maisterinarvoilla, jolloin koko jutun juoni uhkaa mennä hukkaan. Kyse on ihmisten välisestä yhteydestä.

-Andrew Matthew-